Feminismin -nimiseen aatteeseen sisältyy sukupuolten välisen tasa-arvon parantaminen erinäisistä näkökulmista. Tasa-arvoinen näkökulma on monissa tilanteissa huomioitukin, vaikkei mitään konkreettista ole vielä pantu täytäntöön, tästä esimerkkinä toimii armeijapakko, syrjäytymiseen vaikuttavat tekijät (sillä miehet syrjäytyvät naisia todennäköisemmin), ulkonäkökriittisyys (haastatteluissa naisia kohdellaan ulkonäkökeskeisemmin ja pinnallisemmin kuin miehiä) ja aborttiluvan saaminen (Amerikassa on ollut puhetta, että naisilla täytyisi olla miehen lupa abortin suorittamiseen).

Vaikkei tasa-arvo ole kaikissa asioissa kohdallaan, edistystä on tapahtunut: normeja ollaan kyseenalaistettu; intiimisyydestä puhuttu avoimemmin (tämä ehkäisee ongelmia); kuuluvuus ja mielipiteiden huomioonottoon ei vaikuta sukupuoli (Suomessa naisten äänioikeus
jo 1906).

Entä avioituminen? Ollaanko sitä huomioitu riittävästi tasa-arvon kannalta?
Mielestäni ei, sillä en vielä ole tavannut ketään, joka olisi kanssani samoilla linjoilla siitä, kuinka naimisiinmenoon kuuluu sisäistettyyn naisvihaan viittaavia elementtejä.
Naisetkaan eivät itse ole huomanneet, kuinka tällainen perinteinen sitoutuminen pitää sisällään naisen oman itsensä omistamisen halveksuntaa.
Otetaan esimerkiksi sukunimen vaihtaminen, yleensä naimisiin mentäessä molemmille otetaan yhteinen sukunimi, joka menee mitä yleisemmin miehen mukaan. (Maija Meikäläinen ja Petri Korhonen -> menee naimisiin -> Maija Korhonen ja Petri Korhonen)
Usein parin lapsetkin saavat miehen sukunimen. Kuvastaako tämä sitä, että naisena olet isäsi omaisuutta (leimana tästä toimii isäsi sukunimi), kunnes menet naimisiin toisen miehen kanssa ja saat hänen sukunimensä? Olen nimittäin aina ajatellut että vain jossain Arabiassa naisia pidetään objekteina ja täten miehien omaisuuden alaisina, mutta nyt kun alkaa tosissaan miettimään, niin huomaa tätä samaa Suomessakin - yhdestä maailman tasa-arvoisimmista valtioista!
Toisinaan, sukunimi ei ole mitään konkreettista, eikä tarkoita toisen orjaksi joutumista. Mutta onko asia aina ollut näin? Entä 1800-luvun suomessa, jossa tasa-arvosta ei ollut puhettakaan? Onko sukunimen vaihtaminen mennyt silloinkin näin? Onko naisilla ollut oikeutta panna vastaan? Onko se ollut tyypillistä ja hyväksyttävää?

Naimisiin mentäessä on muitakin rituaaleja, jotka ovat “pakollisia, koska perinteisiin kuuluvia”.
Kosintatilanteessa perinteisesti täytyisi kysyä naisen vanhemmilta lupaa häneen, tämäkin kuvastaa naisen esineellistämistä, sillä onko nainen kyvytön olemaan oman itsensä omistaja? Täytyykö naisen aina olla vanhempien ohjailtavissa, kunnes menee naimisiin ja omistus siirtyy puolisolle (miehelle)? Onko naimisiin mennyt nainen miehensä ohjailtavissa?
Tyypillisesti miehet ovat kosijoita. Onko siis mies se, joka voi päättää kenet ottaa, ja naisten täytyy vain odottaa tekemättä aloitetta? Eikö nainen saa päättää kenet haluaa ottaa, vaan joutuu joko tyytymään yksinäisyyteen tai mahdollisiin kosijoihin?
Kihlasormus on lupaus avioliitosta. Nainen on kihlasormuksen kantaja, symboloiko tämäkin sitä, että nainen on jonkun toisen oma? Sillä eihän miehillä ole mitään näkyvää merkkiä kihloihin menemisestä.

Miksi naisella on häämekko, kun mies pitää (monissa muissakin juhlatilanteissa) pelkkää pukua? Onko naisen tarkotus olla miehen miellyttäjä, hyvännäköinen ja puhtaan valkoinen, tahraton, neitsyt, avioliittoon itsensä säästänyt?

Häihin kuuluu myös vaimon varastamis -kohtaus, joka kuvaa naisen oman itsepuolustuskyvyn vähättelyä, väkivallan ja kidnappauksen normalisointia. Miksi miehen täytyy ottaa nainen takaisin? Eikö nainen saa itse tehdä mitä haluaa, vaan joutuu olemaan jonkun miehen omana?

Bonuksena otan tähän vielä pitkät hiukset jutun, sillä ennen oli tyypillistä, että juuri naisilla oli ne pitkät hiukset. Tämä on johtunut siitä, että pitkähiuksisuutta ollaan pidetty kauneuden ja nuoruuden merkkinä ja täten kauneusihanteena. Miksi miehillä ei ollut pitkiä hiuksia?
Sentään nykyään hiukset voi olla sen pituiset kuin haluaa, mutta ennen kauniit (pitkät) hiukset ovat olleet miehen miellyttämistä (nainen on miellyttävä ollessaan kaunis).

Toki tää oli kirjotettu pelkän tilastollisen yleisyyden mukaan, enkä huomioinu sitä, että nainen saa pitää oman sukunimensä ja pitää pingviini-pukua jos haluaa.