pikkumyy____2.12.2019 20:13
1/4
Silmäkipu - apua kaivataan

Oikeanpuolimmainen silmäni on ollut todella kipeä viimeiset kolme päivää. Siihen kirvelee kovasti, joten siellä on varmaan ripsi / roska joka ei suostu lähtemään pois.

Tuntuu, että kipu on melko syvällä. Se ei ole silmämunassa kovinkaan vahvasti, vaan ennemminkin silmäluomen alla (?).
Jos sitä pitää kuvailla jotenkin, niin pistelevä ja kirvelevä. Ikään kuin sinne olisi menny jotain vahvaa pesuainetta tmv., mutta tiedän ettei niin ole voinut käydä.

Oon käynyt koulun terkkarilla, joka tutki silmääni valolla ja kertoi ettei siellä näytä olevan mitään ylimääräistä. Silmä ei ole myöskään tulehtunut, koska se ei punoita ollenkaan.

Mitä mun oikein pitäisi tehdä? Tuntuu ettei mitkään keinot auta, ja pelkään ettei kivun aiheuttaja (ripsi?) lähde pois D: Tää on niin turhauttavaa, kun oon yrittänyt kastella silmää, saanut terkkarilta jotain huuhtelunestettä ja itkenyt, mutta mikään ei saa kipua poistumaan.
Paras keino olisi lähteä lääkäriin, mutta haluan ensin kuulla et onko joku muu kokenut tällaista.