Miehistä, viisistäkymmenistä treffeistä, flirttailusta, suutelemisesta kuin se olisi jokapäiväistä, seksistä kuin se olisi elämänehto, säädöistä ja suhteesta. Onneksi kukaan ei kysy multa mitään, yleensä.

Ei tää niin pahalta tunnu kun miltä kuulostaa. Ja tuntuu tarpeeksi inhottavalta miettiä tätä kun itsellä on kaikki nyt ja koko elämässä NIIN hyvin, että tunnen siitä syyllisyyttä. Ylidramatisoin vain, onneksi ajattelen pian taas jotain muuta. Mutta vaikka mun kaverit ja tutut on niin symppiksiä ja ihania ihmisiä, niin miksi olen täällä ainoa tällainen?