lentävä_kalakukko24.8.2018 14:18
1/2
Saanko asumistukea syyskuulta kun......???

jaahas. mukavaa olla kelan ja työnantajien heittosäkkinä taas.

pohjustellaas vähän tätä sekavaa kelan päätöksentekoa ensin:

elikkäs, tappelin kelan kanssa alkukesästä asumistuista. asun poikaystäväni kanssa yhdessä ja kesällä teimme molemmat hommia sekalaisesti usealle työnantajalle. poikaystäväni oli töissä jo toukokuussa, mutta luonnollisesti sai palkkansa vasta kesäkuun puolella. itse en ollut töissä. toukokuun asumistuki maksettiin normaalisti.

kesäkuussa poikaystäväni jatkoi samoissa hommissa ja aloitin itse kuukauden työpestini noin puolessavälissä kesäkuuta. kesän ensimmäinen palkanmaksuni oli 15.7., ja samoin poikaystäväni sai kesäkuun palkan luonnollisesti heinäkuussa. ilmoitin jo hyvissä ajoin toukokuussa kelaan työkuviomme ja selitin, että tarkkoja palkkoja ei pysty ennakkoon sanomaan, koska teemme urakkahommia tuntipalkalla. hyvin tarkat arviot kuitenkin toimitin.

kela maksoi mulle sekä kesäkuun ETTÄ heinäkuun asumistuet tililleni vaikka olin pyytänyt niitä lakkautettavaksi. samassa esitin kysymyksen, että saammeko kesäkuulta asumistukea jonkin verran, koska vain toinen meistä oli töissä ja kelan laskurin mukaan olisimme olleet oikeutettuja n. 250 e asumistukeen. kela kuitenkin vatvoi ja aina tuli "päätös" missä ilmoitettiin että "joo kattellaas tätä sit myöhemmin koska SAATATTE olla oikeutettuja tukiin"

elokuun alussa sain päätöksen, että tukemme on lakkautettu 1.6. alkaen. perusteluna oli se, että olimme molemmat kesäkuussa töissä. millä helvetillä olisin voinut maksaa kesäkuussa vuokran jos kela ei olisi maksanut virheellisesti tukiaan mulle silloin???? millä ihmeen logiikalla tukea ei saa siltä kuulta milloin on töissä, vaikka palkanmaksuun on joku tuhannen vuoden aikakanjoni?? nyt olen sitten kelalle pystyssä mukavasti ja mojovasti monta rahaa


elokuussa kaikki oli ihan ok. nyt kuitenkin ihmetyttää syyskuun tilanne, kun koulut jälleen alkaa. olimme heinä-elokuun vaihteessa poikaystäväni kanssa molemmat töissä (työt loppuivat 7.8.) mutta aikaisemmin luvatusta poiketen työnantaja ilmoittikin eilen, että palkat maksetaan vasta 10.9. lisäksi poikaystäväni on tekemässä tällä hetkellä alle viikon pestiä, jonka palkanmaksu varmastikin jää vasta syyskuulle. tässä vaiheessa kiinnostaakin aika paljon, että pystytäänköhän hakemaan asumistukea syyskuulle, jonka aikana kumpikaan ei ole töissä, mutta palkkoja maksetaan syyskuun puolella kuitenkin? oon ihan sekaisin siitä, miten kela tulkitsee tuloja ja niiden ajankohtia ja äähhhhhhrrrrhhhggggg ahdistaa olla niin perse auki koko ajan. tuo syyskuun oma palkkanikin menee lähes kokonaan kelan väärin maksamien tukien takaisinmaksuun, eli käpälään jää hädin tuskin mitään. 250 e opintotuella on mukava maksaa sekä vuokra että eläminen koko kuukaudeksi :)

ulisen täällä nyt ensin tästä ennen kuin aloitan soittelun ja sadan hakemuksen uudelleen tekemisen koska valittaminen on helpompaa