9912.6.2019 6:29
1/3
Raskauden yrittäminen

Tulin nyt tänne kysymään apua ja neuvoja, kun en niitä mistään netin keskustelupalstoilta ole kunnolla löytänyt.. Ollaan miehen kanssa ajateltu että jätetään ehkäisy pois ja annetaan vauvan tulla jos on tullakseen, joten poistatin kierukan maaliskuun ekalla viikolla. Meillä siis on turvattu talous, elämä hyvin ja vauvanvaatteita ja -tavaroita on jo ihan liikaakin, sillä olen aina tasaisin väliajoin niitä ostellut kaupoista kirppareilta. Meillä on takana yksi rankka raskaudenkeskeytys muutama vuosi taaksepäin, sillä kumpikaan ei ollut silloin vielä valmiita vanhemmiksi ja pelättiin, ettei tukea olisi tullut mistään suunnalta. Siitä ei edelleenkään tiedä moni ja itse otin sen erittäin raskaasti ja sairastuin keskivaikeaan masennukseen. Terapian ja mielialalääkkeiden (sekä stressin aiheiden vähentämisellä) ansiosta tilanne on nyt paljon parempi ja en enää koe, että elämällä ei ole enää mitään annettavaa, vaan päinvastoin odotan uusia asioita ja varsinkin erittäin hartaasti toivottua vauvaa. Ongelmana nyt on vain se, että en ole vieläkään raskaana.

Tiedän että kierukasta palautumiseen menee hetki, mutta lääkärin mukaan poiston jälkeisenä kuukautena raskauden pitäisi jo onnistua. Ymmärrän että omalla kohdallani se ei ole mennyt niin, sillä ensimmäiset kunnon kivuliaat kuukautiset minulla oli vasta viime kuussa ja eilen vasta loppui edelliset, eli hormonitoiminta on nyt varmaankin ihan hyvällä mallilla. Olen tikuttanut ovulaatiota, mutta en ole kertaakaan saanut plussaa, ja olenkin miettinyt että onko ongelma minussa vai apteekin testeissä. Kaiken järjen mukaan minulla olisi viime kuussakin pitänyt olla ovulaatio ja nyt olisi vasta tulossa, mutta stressaan jo valmiiksi sitä, että en saa kahta viivaa siihen testiin. Olen ymmärtänyt että ne testit ei välttämättä näytä oikeaa tulosta (?), mutta mistä minun sitten pitäisi tietää ovulaation ajankohta? Tiedän kyllä että se on suurinpiirtein kierron puolivälissä, mutta en tosiaankaan ymmärrä miksei se näy testeissä. On hankalaa ajoittaa yhdyntää oikein, joten nyt yritämme melkeinpä joka päivä, mikä tuntuu aika kuluttavalle siinä mielessä ettei tulosta vieläkään näy. Periaatteessa olemme yrittäneet neljä kuukautta, mutta sitten taas ilmeisesti raskaus on ollut mahdollinen vasta viime kuusta lähtien. Jollain tapaa olen hieman katkera siitä, että viimeeksi se onnistui ihan vahingossa, ja nyt sitten vauvaa ei kuulu ollenkaan. Eli siis, miten nopeasti te olette tulleet raskaaksi ja millainen raskausaika on ollut? Neuvoja kaipailisin!