Siitä on nyt puol vuotta. Mä oon yrittäny olla ajattelematta sitä. Mä oon yrittäny unohtaa, kieltää kaikki ne muistot. En mä ensin kyennyt kertomaan kenellekään. Ajattelin, että vaan unohdan sen kaiken, uskottelen itsellenikin, ettei sitä tapahtunu. Kuukaus sitten mä sit kerroin yhdelle ystävälle, sen kanssa ollaan puhuttu siitä vähän, mut ei kasvokkain. En vaan pysty.

Mä en oo kyenny halaamaan ketään sen jälkeen. Tavallaan tietyt asiat saa aikaan ikään kuin muistotulvan, ja meen ihan paniikkiin. Tietyntuoksunen käsisaippua, jotkut sanat, tulen lähellä oleminen, kosketukset olkapäihin... Kädet alkaa hikoilla, huimaa, näkö sumenee, henkee ahdistaa ja korvissa kohisee. Yritän pitää nää hetket piilossa, mut se on vaikeeta esim. koulussa.

Mä tiedän, etten voi jatkaa näin lopun elämääni. Miten raiskauksesta voi toipua? Kuinka helvetissä mä pääsen eroon tästä?