Moi! Oon nyt muutaman kerran nähnyt mun poikaystävän vanhemmat ja vietetty molemmilla kerroilla ehkä about pari tuntia aikaa. Mä olen luonteeltani ujo, mutta yleensä tutumpien ihmisten (perhe, poikaystävä, läheisimmät kaverit) kanssa puhelias. Joskus myös vähemmän tuttujen kanssa ja se riippuu sitten ihan kemiasta että matchaako.
Kun tapasin ekaa kertaa bf:n vanhemmat, yritin olla mahdollisimman puhelias ja ottaa heidät huomioon, siis ainakin oman mittapuun mukaan, mutta sain poikaystävältäni palautetta illalla että olin kuulemma heidän mielestä aika hiljainen. Toki mua jännitti eka tapaaminen enkä itsekään kokenut olevani TOSI puhelias, mutta yritin parhaani ja koin silti epäonnistuneeni :( olin kuulemma kyllä mukava mut alkoi vaan entistä enemmän jännittää seuraava tapaaminen jolloin olin paljon hiljaisempi, enkä vain ujona ihmisenä pysty välillä kontrolloimaan sitä vaikka yritän. Olen taas vklp:na näkemässä heitä, mutta jännittää aika paljon se, että mitä jos en keksi oikein sanottavaa ja vastailen vaan ”niin...joo...aivan” -tyylillä. Tuntuu, siltä etten oikein pääse heidän juttuunsa sisään. Hekin ovat semi vanhoja, joten meidän parikymppistenkään jutut eivät välttämättä iske heihin. Heillä on myös vähän sellaiset ammatitkin taustalla, joista ei voi oikein ymmärtää juuri mitään ellei ole alan asiantuntija :/ Itse olen tottunut siihen, että multakin kysellään paljon asioita, joka toki jonkun mielestä voi olla ahdistavaa olla haastateltavana, enkä tiedä mitä kaikkea mun bf on kertonut edes heille musta. Mua vaan helpottais itseäni tosi paljon jos he ottaisivat huomioon tän mun persoonallisuuden ja yrittäis jutella juuri mulle enemmän eikä välttämättä kokoajan yhteisesti kaikkien kuullen niin pääsisin ehkä paremmin tutustumaan heihin ja he minuun.
Onks teillä mitään vinkkejä, mistä puhua tai selättää tuo jännitys/ujous? Onko teillä ollut vastaavanlaisia tilanteita?