Olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä noin vuoden. Seksielämämme on oikeastaan vain lisääntynyt tämän vuoden aikana, mutta nyt on ilmennyt ”ongelma”. Joskus seksin jälkeen pidämme esimerkiksi parin kymmenen minuutin tauon, jonka jälkeen aloitamme kaiken alusta. Nyt on kuitenkin kaksi kertaa käynyt niin, että poikaystävälläni ei ole toisella kerralla enää seissyt kunnolla. Ensimmäisellä kerralla hän oli lauennut jo kaksi kertaa, jonka jälkeen jatkoimme vielä seksiä ja silloin hänellä ei seissyt enää kunnolla. Suihinotolla olen saanut vehkeen seisomaan kunnolla, mutta se lerpahtaa kun lopetan.
Haluaisinkin siis kysyä, kuulostaako tuollainen normaalilta? Minun mielestäni täysin normaalia, mutta asia vaivaa poikaystävääni ja hän kokee, että vika olisi hänessä.