Bruh883330.12.2019 0:36
1/3
Pls help

Mullon elokuun puolvälistä asti ollut nuha.
Välillä nenä aukeaa ja menee sit taas taas tukkoon. Aluks oli paljon pahempaa ja kävin lääkärissäkin. Sain duactia pahimmille päiville, mutta sekin alkaa olla lopussa. Sen ollessa myös reseptilääke, en voi sitä vain kävellä apteekkiin ostamaan lisää ja muutenkin auttaa vain oireisiin, ei poista aiheuttajaa.

Oon kokeillu merivesisuihkeita, nenäkannuja ja kaikkea mahollista. Otettiin myös röntgen nenästä, ei ole mitään poskiontelontulehduksia tai muita.

Välissä oli pieni jakso kun nenä oli lähes kokoajan auki, mutta sitten tuli taas takas. Pääasiassa tukos on siis vaan toisessa sieraimessa, joka sit aina vaihtelee.

Allergioita mulla ei ole, pöly ei oo syy, ei helpota ulkona eikä eri rakennuksissa, ei oo lemmikeistä.

Kortisonisuiheen sain myös silloin lääkäristä mutten enää ehkä uskalla sitä samaa käyttää. Enkä oo varma toimiko ees sillonkaan.

Mitä teen?? Nenäsumutteet (nasolin yms) on kamalia, auttaa hetkellisesti mutta niihin jää aina koukkuun ja loppujenlopuksi pahentaa vain tilannetta.

Aluksi aateltiin että oli vaan muutama flunssa putkeen, mut ei flunssa nyt herra isä puoltaa vuotta kestä.

Aivastelen myös uskomattoman usein, koska auki olevaa sierainta alkaa aina kutittamaan äkillisesti. Olen kylläkin opetellut estämään sen pidättämällä hengitystä xd

Kaikki vinkit tervettuleita, kiitos.