Hei taas tänne! Kannattaa mennä lukemaan miun profiilin kautta toi "Oon toivoton rakkaudessa" -teksti, niin jos kiinnostaa, pääset kärryille mitä nyt tapahtuu.
Aikaa tosta edellisestä postauksesta on kulunut jo tovi, mutta nyt tämä sama aihe on tässä pinnalla. Kyseinen henkilö on siis entinen hyvä ystäväni/säätöni. Edellisen postauksen jälkeen päädyin kuin päädyinkin laittamaan (kutsutaan häntä nyt vaikka kirsiksi) kirsille viestiä, haluaisiko hän ehkä nähdä lähiaikoina. Silloin sain kuitenkin kieltävää vastausta, koska hän koki elämäntilateensa huonoksi. Nyt aikaa tuosta viestistä kulunut kai puoli vuotta? En nyt tiiä, kuin pinnalliselta/itsekkäältä tää kuulostaa, mutta hän on kai eronnut poikaystävästään ja ollut jo jonkin aikaa sinkku. Silloin, kun yhteyttä otin, seurusteli hän vielä poikaystävänsä kanssa, joten olen pohtinut olisiko tämä voinut olla syy miksei hän halunnut silloin nähdä?
Kirsi pyörii mielessäni koko ajan, enkä vaan pysty unohtamaan häntä. Olen siis edelleen hyvin ihastunut häneen. Se tunne ei kuitenkaan ole haitannut minua milloinaan, koska häntä ajattelemalla tulen iloiseksi, mutta samalla haikealle mielelle. Hän kolme vuotta sitten kertoi tunteistaan minua kohtaan, mutta emme silti alottaneet seukkaamaan, koska olin sillä hetkellä suhteessa toisen kanssa, vaikka loppujen lopuksi kirsiä rakastin paljon enemmän. Muutenkin tuo sen hetkinen suhde oli yksi pahimmista virheistäni, mitä kadun.
Haluaisin kertoa kirsille, kuinka paljon haluaisin olla väleissä hänen kanssaan. Edes vaikka kaveripohjalta. Mua vaan pelottaa hirveesti sen vastaus. Mitä, jos kirsi on unohtanut minut jo kokonaan ja se olisi sitten vain outoa? Tai entä, jos se saa hänelle pahan/ahdistavan olon? YHHHH ku en tiiä mitä mun tulisi tehdä. Haluaisin, mutta en haluis et siitä seurais hankaluuksia.
Mitä te tekisitte mun tilateessa? Nyt kaipaisin kiperästi neuvoja, koska se viesti olisi vaan enää yhden napsautuksen päässä..