Poistunut demittäjä10.1.2019 19:42
1/11
pikkusiskoni parisuhde ei ole ihan terve

hän on siis juuri joulukuun lopussa täyttänyt 15, ja on seurustellut vähän yli vuoden erään luokkalaisensa pojan kanssa. ennen olin ihan okei sen suhteen kanssa, mutta nyt on alkanut epäilyttämään. se poika ensinnäkin on todella omistushaluinen (esim. siskollani ei saa olla poikapuolisia kavereita, eikä saa olla muiden poikien kanssa tekemisissä ellei poikaystävä ole paikalla). heillä on myös jonkinlainen ddlg-suhde (jonka hyväksyisin jos he olisivat aikuisia, mutta jumalauta he ovat itsekin vielä lapsia. lähinnä ällöttää ja ahdistaa koko juttu).

se poika puhuu myös todella ällöttävistä jutuista, kuten että hän saa päättää mitä siskolleni tehdään (seksuaalisesti ja muutenkin). usein myös jos olen jotenkin osallisena heidän juttelussaan, hän sanoo "leikillään" jotain mun seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää/mun kehoon liittyvää/ihan suoraan kyselee mitä tekisin jos mut vaikka raiskattaisiin tms.

pitäisikö mun tehdä jotain? tiedän että siskoni ei kuuntele mua, väittäisi vain minun olevan kateellinen. mua oikeasti huolestuttaa. onko tuo teidän mielestänne okei? vanhempani eivät halua puuttua asiaan, yritin puhua äidilleni ja hänen mielestään olen vain kateellinen koska minä en seurustele.