Otsikossa siis homman nimi: pelkään yo-kokeita aivan hirveästi. Musta tuntuu, että vaikka kursseilla pärjäänkin ihan hyvin, tuun silti varmasti epäonnistumaan ja lamaantumaan ihan totaalisesti sitten kun itse kokeita tehdään. Nytkin oon ollu itku kurkussa koulussa pari päivää, kun tulevaisuus ahdistaa niin paljon.
Oon siis vielä ykkösellä eli suurin koerupeama on vielä edessä. Kakkosen keväällä oon menossa kirjottamaan espanjan, ja sitten abivuonna ruotsin, enkun, äikän, hissan, uskonnon ja lyhyen ranskan ja/tai saksan. Kaikissa näissä oon vetänyt lähinnä kymppejä. Tiedostan olevani perfektionisti, ja sen kanssa elämisen opetteluun oon tehnyt valtavasti töitä. Jouluna paloin loppuun, jonka jälkeen hölläsin aineissa joita en aio kirjottaa. Nyt jäljellä on siis enää aineita, joita aidosti rakastan ja joiden opiskelu on mun mielestä tosi kivaa. Kaiken järjen mukaan mulla ei siis ole mitään syytä tähän huoleen ja ahdistukseen, mutta en siltikään pääse siitä eroon! Vakuuttelut ei tunnu auttavan millään. Opo, ryhmänohjaaja, ystävät ja perhe on kaikki vuorotellaan muistuttanut ettei yo-kokeiden tuloksilla oikeasti ole niin suurta väliä ja tiedän sen itsekin.
Siispä - miten te, jotka olette jo kirjottaneet tai menossa kirjottamaan, olette päässeet eroon tästä pelosta? :(