Niinku otsikko sanookin ni haluun avautuu parist muo ahdistavasta jutusta. Ensinnäki, muo ahdistaa miehet. Ja jos sanon et miehet ni tarkotain kaikkia, joskus pelkään et mun oma isä tekis mulle jotain vaikka no ei se ikinä tekis mut aina on simmonen pelko mielessä et entäjos se alkaa ahdistella muontai jotain.. se on huolestuttavaa koska en haluis pelätä mun iskää, enkä mun terapeuttia joka on mies tai koulun miespuolisia opettajii. Mä tiedän ettei me tekis mitään mut mä en tiiä miks peökään sitä.. ja no tiiän et joku tulee sanoo et pyydä apua, mut siinä se onki. Mun terpeutti on mies ja se pitää muo ihan hulluna jos sanoisin sille et mä pelkään miehiä. Ja siis en tarkota poikia vaan aikuisia miehiä. Ja toiseks asiaks on et mä jotenki kummallisesti ylläpidän mun huonoa fiilistä, aina ku itken ni sillä hetkellä se tuntuu ihan hirveeltä mut sit sen jälkeen haluun itkee. Ajattelen aina väkipakolla jotain surullista et mul olis huono fiilis ja mä en tiiä yhtään miks, oonks hullu tai jotain. Mä ajattelisin et oon tottunut suruun tai ahdistukseen mut voiks sellaseen tottuu. Sitku sanotaan et kaikki tulee menee paremmin ja sä tuut olee viel joskus onnellinen ni ne ei auta jos ylläpidän kokoajan tätä surun tunnetta. Suru vaa tuntuu jotenki turvlliselta tunteelta, ja vaiks haluisin sen pois ni en haluu. You know. Äh tosi oudosti selitetty mut toivottavasti joku saa selvää..