Poistunut demittäjä12.8.2019 13:19
1/12
Paranormaalit/selittämättömät kokemukset 2019

Aloitanpa ihan mielenkiinnosta tällaisen keskustelun taas vaihteeksi. Näitähän on aikaisemmin ollut pilvin pimein, mutta yhtään uudempaa ei osunut silmiin. Pientä jännitystä pimeneviin iltoihin :-P Eli kertokaapa teille tai tutuillenne sattuneita paranormaaleja tai selittämättömiä asioita! Aloitan vaikka omista kokemuksistani.
Pikkuveljeni näki mökillämme vanhan miehen ensi kerran v. 2014. Istuimme hiljaa laiturilla korjaamassa verkkoja, kum hän yhtäkkiä osoitti kauemmas kalliolle ja kysyi: "Kuka tuo vanha mies on?". Näytimme hänelle vanhoja valokuvia saaren entisistä asukkaista ja hän osoitti erään kauan, kauan sitten kuolleen sukulaisemme kuvaa. Samana kesänä isämme heräsi joka yö tasan kolmelta. Kerran aittakamarini ikkunaan koputettiin. Pelästyin, mut oletin jonkun sisarukseni pelleilevän ja että kohta kuuluisi rapuilta askeleita vintille. Mitään ei kuitenkaan kuulunut ja ajattelin, että ehkä kyseessä oli ikkunaan lentänyt lintu. Nukahdin uudestaan, mut heräsin pian siihen, kun joku istui sänkyni jalkopäähän. Tuli ihan hirveän kylmä, mutten ollut niinkään peloissani. En uskaltanut silti katsoa ja nukahdin taas uudestaan. Oveni oli lukossa ja avain pöydälläni eikä vara-avainta aittaan ole. Ehkä sukulaisemme halusivat vaan vierailla luonamme ja muistuttaa, että pitävät huolen meistä tai sitten kyseessä oli pelkkää kuvitelmaa ja sattuman kauppaa. Jännää joka tapauksessa.
Olen itse myös aina ollut taipuvainen "vaan tietämään". Yleensä se liittyy jonkun ihmisen vierailuun, saatan esim kuulla auton ajavan pihalle ja laitan kahvin tippumaan, mutta vieraat tulevatkin vasta parin tunnin päästä. Joskus totean, että kohta tapahtuu varmaan sitä ja tätä, tai että tuo ottaa kassista nyt asian x ja niin yleensä tapahtuu. Olen ennustanut kavereideni elämäntapahtumia korteista,kuin myös oman eroni.Ei mitään kovin hienoja näkijän lahjoja, jos niitä voi edes semmoiseksi sanoa.
Jännittävin itselle tapahtunut asia on muutaman vuoden takainen. Joka ilta nukkumaan mennessä tuntui, kuin joku olisi istunut päälleni ja kuiskaillut korviini. Ajattelin sen johtuvan ahdistuksesta tai ehkä kyseessä oli jonkimmoinen unihalvaus, vaikka olinkin hereillä sen tapahtuessa. Tunne hävisi, kun nukahdin. Yhtenä viikonloppuna istuskelin nojatuolissa huoneessani, kuuntelin musiikkia ja join teetä ihan rauhassa. Kello oli jo aika paljon, varmaan puolenyön paikkeilla, kun katossani roikkuva mobile alkoi pyöriä. Se oli heilunut ennenkin, kun ikkuna oli auki ja sisällä kiersi ilma. Silloin se pyöri kuitenkin niin kovaa, että siinä roikkuvat helmet, lasinpalat, simpukat ja muut koristeet osui yhteen eikä ikkuna tai ovi ollut auki. Katsoin jonkun aikaa pyörivää mobilea ja tuntui, kuin jokin olisi ollut huoneessa. En osaa sanoa, oliko siellä oikeasti joku tai jokin ja jos oli, oliko se hyvä tai pahantahtoinen. Sain joka tapauksessa tarpeekseni, avasin oven ja totesin mielessäni: "Tässä on ovi, ole hyvä ja poistu. En halua sinua tänne". Mobilen pyöriminen lakkasi kuin seinään. Taaskin, kyseessä saattoi olla sattumaa, jolle on luonnollinen selitys.
Näppikset laulamaan!