Jestas sentään. Eilen tuli luettua Outolinnun toinen osa Kapinallinen loppuun. Toisella osalla oli muuten paljon parempi nimi edeltäjäänsä verrattuna. Mutta siis: Tuliko kenellekään muulle mieleen Veljeni Leijonamieli? Tai siis se kuinka Trisin "ainoa" vaihtoehto on valehdella ja matkata Terävän päänmajaan kohti kuolemaansa muistuttaa minusta Veljeni Leijonamielen loppua, jossa Korpun on pakko hypätä veli selässään, koska itsemurha -vai joukkoitsemurha?- olisi ainoa vaihtoehto pysyä Joonatanin kanssa yhdessä. Molemmat olivat kyllä koskettavia. Mietin vain kuinkakohan monessa kirjassa toistuu sama kaava? Nälkäpelissäkin käytännössä tiedät kuolevasi. Tai siis ainahan ykkös tai kakkos vyöhykkeen tribuutti voittaa sen. Katniss oli vain poikkeus ja siksi hänestä tehtiin kirja. Ja Potteritkin, jos nyt miettii. Harryn on pakko antaa Voldemortin tappaa hänet, jotta viimeinen hirnyrkki -Harry- tuhoutuisi. Entä Pikku Prinssi? Kuoleeko hän vai vain matkustaa? Se kirja on toisaalta niin hämärä, ettei siitä koskaan tiedä. Ja hämärä ei todellakaan tarkoita huonoa. Toisaalta vain kahdessa vanhimmassa mainitsemassani teoksessa hahmo oikeasti kuolee. Tarkoitan nyt Veljeni Leijonamieltä sekä Pikku Prinssiä. Eikö kirjailijat vain osaa olla jättämättä päähenkilöään henkiin? Niin Harryn elämän minusta olisi pitänyt loppua. Ehkä se on mainoskikka. Tai sitten minä vain vihaan sitä, kun uusissa teoksissa kirjailija päättää tappaa päähenkilön. Esimerkiksi Tähtiin kirjoitettu virhe. Hyi että miten yliarvostettua rakkaussoopa. Mutta joka tapauksessa: Suutuin, kun päähenkilö kuoli. Tai sitten en vain pidä syöpäkirjoista. Miksen ole lukenut yhtäkään syöpäkirjaa, jossa päähenkilö selviää hengissä ja saa elää elämänsä onnellisena loppuun saakka? Se on ihan yhtä epätodennäköistä kuin rakastuminen viimeisenä elinvuotenaan.