Poistunut demittäjä24.5.2018 19:00
1/9
Matikan osaajat tänne!

Edessäni on vapaaehtoisprojekti. Olen päättänyt että opettelen matikkaa. Sivistyksen vuoksi ja huvikseni, mutta myös siksi että haluan ehkä kirjoittaa matikan myöhemmin. Olen siis jo valmistunut ylioppilas.

Asia siis on niin, että kärsin pahasta asennevammasta koko kouluaikani mitä matikkaan tulee. En jaksanut opetella mitään ja laiskottelin tunneilla. Nyt motivaationi on herännyt ja aion opetella matikkaa ihan yläastetasosta. Kourassani on tietokirja jota aion lukea, ja sen jälkeen alan tekemään tehtäviä oma-aloitteisesti. Aloitan varmaan myös verkkokurssin Khan Academyn kautta.

Haluatteko antaa jotain vinkkejä? Miten matikkaa kannattaa opiskella? Se on kuitenkin niin erilaista kuin reaalin tai vaikka kielen opiskelu.