Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

fdnshufhn25.5.2017 15:33
1/4
APUA opintotuki

Tilanne siis on sellainen, etten ole saanu suoritettua ensimmäisen yliopistovuoteni aikana yhtään opintopistettä. Olen yleensä tunnollinen oppilas ja vuosi alkoikin hyvin ja kävin luennoilla yms. mutta sitten ensimmäisen esseen kohdalla aloin viivästellä ja myöhästyin deadlinesta. Lopulta luovutin koko kurssin koska en enää kehdannut tehdä mitään kun olin niin myöhässä. Olen siis aina pitäny tapana jättää asiat viimeiseen tippaan ja jostain syystä kaikki lähti käsistä ja kaikki kurssini jäivät kesken, koska en saanut mitään aikaiseksi ja ajatuskin opettajille puhumisesta ahdisti. Olen todella sosiaalisesti hyödytön ja kaikki kanssakäyminen muiden kanssa on muutekin hankalaa. Lupasin itselleni että saan kirittyä pisteet kasaan loppuvuoden puolella mutta jäin kotiin piiloon kun oma mitättömyys ahdisti ja nolotti kun en saanut mitään aikaiseksi.

Tiedän kyllä että olen ääliö, mutta toivoisin neuvoja. Mitä opintotuelleni tapahtuu? Pitääkö minun maksaa kaikki takaisin ja miten? Miten se on mahdollista kun ei siihen ole varaa. Opintolainaa en ole nostanut, vain asumislisää ja opintorahaa. Pitääkö asumislisäkin maksaa takaisin? Vai onko opintopisteillä siihen vaikutusta? Ja kysyn neuvoa täältä, jos joku olisi joskus ollut samassa tilanteessa. Mitä ensi lukuvuonna tapahtuu? Saanko silloin tukea niinkuin normaalisti jos teen sen 45 op vuodessa vai pitääkö minun tehdä se tuplana koska en ekana vuonna tehnyt mitään? Eihän minua voi kuitenkaan yliopistosta ulos heittää?? Ahdistaa ihan hirveästi.