Noin puol tuntia sitten tein sen virheen mitä ei pitäis koskaan tehä. Googletin mun ihastuksen. Se soittaa yhessä bändissä kavereidensa kans ja löysin niistä vuoden vanhan lehtiartikkelin ja luin sen. Kaikki oli hyvin niin kauan, kunnes siitä mainittiin niiden kaikkien olevan varattuja. Vaikka se ei välttämättä enää oo varattu niin silti tuli siitä niin paska fiilis et aloin kuunteleen surubiisejä. Tuli niin riittämätön olo ja surin sitä et en koskaan saa ketään. Varmaan viis minuuttia märehdin siinä itsesäälissä.

Sitten mää päätin kirjoittaa. Mää kirjotin siitä paskasta fiiliksestä. Sitten mää totesin, et ei kyllä kiinnosta vittuakaan se jätkä. Vaihoin voimabiisien puolelle ja kuuntelin Sian Unstoppablea repeat:illä koko sen ajan kun kirjoitin. Jatkoin kirjottamista ja kirjotin siitä miten riitän tämmösenä ja miten en tarvi miestä ollakseni onnellinen. Aina välillä tuli vitut ja sen perään pojan nimi. Ja kaikkea siitä miten oon vahva ja arvokas. Ja enää en sure sitä. Nousin siitä paskan fiiliksen kuopasta, minkä itelleni aina kaivan ja jonne oon jääny ennen itkeen ja murehtiin siinä itsesäälissä tunti- tai päiväkausia. Vitut siitä pojasta.