ÄÄäj aloin miettii tota viikko sitte. Mun hulluis teoriois oon ollu pikkutyttö 50-luvun maaseudulta keskisuomesta. Oon kuollu traagisesti. Mul on jalkapyödäs selittämätön viiltoarpi :0 Oon ihan pienest asti katellu mummun valokuvia ja toivonut et pääsisin elämää tonne. Niissä kuvissa on jotaan outoa, mikö saa mun olon tosi haikeeks ja sellaseks "saanko kokee tän vielä kerran" tyyliseksi. Näin on ollu aina. Mulla on selvä mielikuva siitä mimmosta elämä on ollut. Joskus 8v kirjotin asiasta laulun ja aloin itkemään. Tuntuu et musta puuttuu joku osa, mikä on yhä siellä. Mää tunteet on hiton vahvoja D: taas tää "kun olin piänempi", mut kuunnelkaa: muistan leikkineeni/kuvitelleeni et oisin pikkutyttö joka kulkee sinises essussa joen vartta. Katoin myös Astrid Lindgrenin leffoja ihan sikana, koska ne sijottu siihe aikaa.

Tietääkö kukaa tunnetta ja onks teil samanlaisia? Jos on, mistä?