silti valehtelen perheelle ja sossuille ja ohjaajille ummet ja lammet miten mulla menee ja mitä olen tehnyt tai en ole tehnyt, mies on ainoa joka tietää todellisen tilanteen mutta vain koska se on yhtä kusessa itse. tästä seuraa hirveä "oon niin ylpeä susta, onnea, oot niin fiksu ja vahva plaaplaaplaa" voi kumpa tietäsitte vaa totuuden niin ääni kellossa muuttuisi. eniten rasauttaa valehdella että olisin kuivilla vaikka en ole. olen kuivemmalla kuin kaksi vuotta sitten, mutta siihen se jääkin. yritän lohduttautua sillä etten sekoita päätäni mutta kusetuksen makua tässäkin.

millon musta tuli tämmönen törkykasa joka jauhaa pelkkää roskaa kaikille