Ehkä paskin fiilis ikinä. Masentavinta siinä on se, että se on ihan totta tavallaan, koska me kaikki kuollaan ja unohdetaan, mitä kaikkea ollaankaan saatu aikaan ja toisaalta kaikista kauneinta siinä on se, että voi tehdä periaatteessa ihan mitä tahtoo, koska kaikki meiän tekemät jutut unohdetaan kuitenkin eli tärkeintä on elää hetkessä ja viettää sellainen elämä kuin itse haluaa eli saavuttaa onnellisuus, niin höperölle kuin se kuulostaakin. Välillä vaan musertaa niin pahasti, kun tuntuu, että mikään ei riitä tai oo tarpeeks, vaikka loppupelissä asiat ovat ihan hyvin. Kai muutkin tuntee välillä näin? :-D