Pidän eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Jos nyt ajatellaan vaikka koiraa, se kiintyy omistajaansa, eikä koskaa lähtisi pois hänen luotaan, tai löytäisi ”parempaa” omistajaa. Sitten, kun ajattelen ihmistä, vaikka kaveria. Hän voi aivan tuosta vaan seitsemän vuoden parhaan kaveruuden jälkeen lähteä lätkimään, koska ”hän on löytänyt kivemman (tai vielä parempi: ”coolimman” ) kaverin”.

Lisäksi: eläimet eivät kiusaa, hauku, lyö, potki, töni, pilkkaa, tai levitä outoja/valheita juoruja sinusta, koska olet ”erinlainen”, tai ruma, huono englannissa, läski, sinulla on hörökorvat tai aasinhampaat.

Suoraan sanottuna vihaan ihmisiä, paitsi en nyt läheisiä. Vaikka kaikki eivät olekkaan ärsyttäviä/ääliöitä, saan kaikista heti ennakkoluuloja. Toivon, että kaikki demut eivät nyt ala ajattelemaan, että vihaan heitä, koska täällä on kivojakin demuja, toki myös niitä einiin kivoja.

Lisäksi aika monesti minua alkaa ahdistamaan julkisilla paikoilla esim. koulussa, kauppakeskuksissa yms, jos näen siellä suunnilleen samanikäisiä ihmisiä, koska ajattelen, että kaikki tuijottavat minua sellaisella ”onpa tuo ruma” ilmeellä. Tiedän, että osa on näin ajatellut (kuulin sen näet rakkaalta isoveikaltani -__-) Pelkään myös olla oma itseni julkisilla paikoilla. Stressaan myös kauhean paljon esim koulun liikuntatunteja, koska olen liikunnassa huono.

En tiedä, miksi tämän kesun aloitin, halutti purkaa ajatuksia. Onko tämä edes teidän mielestä normaalia/ketään kohtalotovereita?