Anonyymi069911.6.2020 17:22
1/3
Onko tää kettuilua?

Alotin pari viikkoa sitten uudessa duunissa. Tehtävänä on kerätä kaupassa tuotteita asiakkaille, jotka myöhemmin noutavat ne meiltä. Keräämme tuotteet laatikoihin ja minut perehdytti tähän henkilö X (hän on isossa vastuussa kaupassa vaikka ei ole virallisesti pomo). Henkilö X ei missään vaiheessa ole kommentoinut negatiivisesti tapaani kerätä tuotteita tai laittaa niitä laatikoihin. Olen itse aika järjestelmällinen ja rauhallinen ihminen eikä minulle tulisi mieleenkään vain viskoa tavaroita laatikoihin, kun ei edes ole kiire siellä kaupassa (aina hyvin aikaa kerätä isojakin kuormia).
Noh työpaikalla on pari (mun kanssa about samanikäisiä, nuoria työntekijöitä) jotka myös keräävät tuotteita. Ekoina päivinä toinen heistä (henkilö Y) kommentoi tapaani teipata laatikoita, vaikka teippasin annettujen ohjeiden (hlö X) mukaan. Samana päivänä henkilö Y ihmetteli, miksi laitan hedelmiä pusseihin, vaikka sekin oli oikeasti ihan ok. Samalla viikolla taas toinen (henkilö Z) huomautti, että minun pitäisi pakata siistimmin. Mielestäni pakkasin jo siinä vaiheessa siististi, olen kuitenkin sen verran tarkka ja noudatin annettuja ohjeita. Nyt tänään yhtäkkiä henkilö Y kertoi terveisiä henkilö Z:lta, että pakkaan vieläkin epäsiististi ja muka ”viskon hedelmiä laatikkoon”.
Really? Mä en visko mitään laatikkoon ja olen ainakin yrittänyt parhaani mukaan parantaa pakkaamistani JO hyvästä pakkaussuorituksesta😧 ei sen paremmin voisi pakata...olin tosi hämmentynyt tänään kun kuulin tämän, eikä henkilö Y:llä ollut pokkaa sanoa sitä minulle kasvotusten.
Voiko tämä olla vain kettuilua, koska olen tarkkaan katsonut, miten muut pakkaavat laatikoita ja mielestäni en näe mitään eroa?🤔 en halua itseäni kehuskella, mutta minä en ainakaan ole heitä kohtaan ollut töykeä vaan päinvastoin...kaikki muut työntekijät ovat minua kohtaan mukavia mutta tämä parivaljakko alkaa hieman epäilyttämään😓