Hei , haluan jo nyt varoittaa että tässä on avautumisia eli jos et jaksa lukea tätä älä lue. Just nyt mulla on aika paha olla , sain tiistaina tietää jotain kamalaa. Koko tämän 2 vuoden ajan kun äiti on rohkaissut mua osallistumaan sateenkaari nuorten tapahtumiin , kuunnellut mun pelkoja siitä miten pelkään tulla kaapista sukulaisille ja sydänsuruja siitä kun tyttö johon ihastuin todella pitikin mua vaan ystävänä. Koko tämän ajan äiti on ollut mun tukena mut nyt tiistaina meil oli riitaa ja hän laukoi sellaisia sanoja mitä kukaan sateenkaareva ihminen ei toivoisi kuulevansa äitinsä suusta. Olen kuulemma omituinen ja hän ihmettelee sitä suuresti miten heidän pitäisi hyväksyä kaikki mitä kerron. Kerroin siis äidille silloin tästä nimi asiasta ja että en tunne omaa nimeäni enää omakseni ja se on musta liian naisellinen ja haluan , että mua kutsutaan Mikuksi. Kerroin, että en koe olevani sen enempää poika tai tyttö vaan jotain siltä väliltä ja on päiviä kun haluan pukeutua poikamaisesti ja rennosti ja päiviä kun haluan olla kaunis ja meikata. Siitä sit syntyi hirvee sota ja kun yritin selittää asiaa ja kerroin, että Setan leirillä puhuttiin tästä ja että leiri oli mulle hyvä kokemus äiti totesi että oon seonnut ja ei tiiä enää niistä leireistä. Ei hän tosin voi mua kieltää menemästä sinne sillä oon täysi ikänen ja saan tehdä mitä tahdon. Lähdin sit tiistai iltana loukkaantuneena ja vihasena omaan kotiini puoli 9 aikoja illalla , mulle tuli tosi paha olo ja yritin peittää sen että mullakin on tunteet ja muhun sattuu kuulla tuollaista tekstiä. Oon nyt tälläkin hetkellä oikeesti todella vihanen äidille ja haluisin haukkua sen lyttyyn ja sanoa pari valittua sanaa, mutta aina whatsapp puheluissa hymyilen ja väitän että kaikki on hyvin ja esitän vahvaa. Mulla on puhelimessa pitkä tekstin pätkä missä yritän avata tätä asiaa äidille, mutten uskaltanut lähettää sitä tai no lähetin ja poistin saman tien. Lisäks tätä asiaa ei yhtään auta et mun perhe on vähän vanhanaikanen tietyissä asioissa. Esim nämä iänikuiset väri asiat. Nyt viikonlopulla on erään läheiseni rippijuhlat ja mulla oli valmis rippikortti joka oli violetti, ehdotin jos vietäisiin se, ei kuulemma käy liian neitimäinen. Kyseessä on siis poika jolla on tämä ripille pääsy nyt ajankohtainen asia. Ja tätä asiaa ei yhtään helpota , että mun iskä on tosi no omalaatuinen tapaus näin kauniisti sanottuna. Hän on aina kohdellut mua aika ikävästi, nimittelyä, väheksymistä , kun mulle käy jotain ikävää hän on ollut ivallinen , hän puhuu törkeästi ja ei mieti sanomisiaan, huutaa ja kiroilee ja suuttuessaan uhkailee väkivallalla. Ja tätä on siis jatkunut ihan siitä asti kun pääsin eskarista. Eli vuosia. Vuosien mittaan olen alkanut pelätä häntä ja jopa toivoa että häntä ei olisi olemassa, Puhuminen ei auta ja nyt näin aikuisena joka kerta kun meen kotona käymään mua pelottaa ja kaikki ne pahat muistot nousee pintaan siellä lapsuuden kodissa. Ja oon myös kuullut iskän puhuvan tosi ikävään sävyyn trans ihmisistä ja muunsukupuolisista joten siksi tämä nimi asian puheeksi ottaminen kotona on vähän kysymysmerkki. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen, mitä ihmettä teen.