Noniin. Olen 14-vuotias tyttö, joka harrastaa ratsastusta, oman ponin kanssa nykyään. Ongelma on se että jouduin lopettamaan tunnit syyskauden päätteeksi, kun rahaa ei yksinkertaisesti syistä x ja y vanhemmilla enää ole. Vanhemmat saa todella vähän palkkaa, ja nyt vähän ollut äidilläni hankala juttu kun ollut leikkauksissa ja jalka ollut murtunut. Ei siis ole saanut palkkaa, kun ei ole töissäkään käynyt! Isä saa talviaikaan todella vähän rahaa, kun maansiirtourakoita ei voi jäisessä maadsa tehdä. Kaiken kukkuraksi siskoni sairastaa erittäin vakavaa masennusta, johon menee myös paljon paljon rahaa. Mitää turhaa meillä ei ole, netflixejä yms. Ongelma on se että mun pitäis saada rahaa, koska mä en kykene siihen että "kaverit" kehittyy vieressä kun itsellä ei ole rahaa kuin kerran kahdessa kuukaudessa valmennukseen.. Jossa ei tietenkään pääse mitään tekemään kun on niin pitkä tauko aina välissä. Ehkä huomasit, sanan 'kaverit' ympärillä oli "-merkit. Mun henkinen jaksaminen on aivan maassa. Musta tuntuu, etten enää jaksa ja kykene. Nukun todella vähän, siitä johtuen etten saa nukutuksi kaiken murheen ja koulustressin vuoksi. Tietenkin joku on siellä luurin toisessa päässä "se kuuluu tuohon MURKKU ikään" juu. näin olen kuullut nyt monet kerrat terveydenhoitajalts, koulukurrelta ja koulu psykologilta. Nämä "kaverit" kiusaavat mua jatkuvasti siitä, ettei mulla ole rahaa käydä tunneilla, ettei mulla ole niitä 'merkki tavaroita/vaatteita', että mä olen huono, vittuilen kuulemma jatkuvasti. Vaikka muutaman kerran ehkä sanonut että mulla ei nyt riitä jaksamus johonkin yökyliin yms. Mä en enää jaksa nousta aamulla kouluun, kun tiedän mitä siellä vastassa on. Niitä katseita, sanoja, huuteluja.. Ei niitä kestä kauaa. Nyt mä olen niin ihmisraunio, että mä olen pisteessä romahtaa. Mun elämässä on viime aikoina tapahtunut niin paljon paskaa, että mä en enää jakss niitä selitellä teille kaikille erikseen, mutta voin sanoa että jos olisin tiennyt tästä elämästä etukäteen mitä mä nyt elän, oisin hypännyt sillalta alas alta aikayksikön. yksi henkilö mua tällähetkellä pitää kasassa, senkin olen kokoajan enemmän ja enemmän menettämässä. Ihanan rakkaan valmentajani. Ex valmentajani? Monta kertaa mietin iltaisin, oikeastaan öisin. "Mitä jos en enää heräisikään huomenna" "mitä jos lähtisin aamulla kouluun, mutten koskaan palaisi enää kotiin?"
.
.
.
Kysymys kuuluu; mistä voisin tienata rahaa? Lehtien jaodta saa liian vähän rahaa, ja tallitöitä teen jo niin paljon (pakenen sinne paskaa elämääni) että ellen saa päiviin enemmän tunteja, niin mulla ei yksinkertaisesti mahdu enää vuorokauteen, että yrittäisin nukkuakkaan. Jotain töitä, mitä voisin tehdä kasiluokan ohella? Kiitos, anteeksi. Kiitos jos vastaat, anteeksi jos luet tämän ja päiväsi pahenee, anteeksi.