PYLLYLEGIOONA22.5.2018 18:16
1/1
valituslitania koska olen niin loppu henkisesti

minun on pakko tulla tähän avautumaan. toivon että saisin ehkä vertaistukea.

asia on semmonen että mulla on aina ollu paska maine ja musta aina leviää jotain enkä varmaan koskaan oo tietone mitä oon tehny pilaten maineeni. se saa tuntemaan väkisinki et nyt oon tehny jotai et syytä levittää paskaa. olen kuullut ku mua haukutaan huoraksi ja muita nimityksiä ihan korvanjuures saatana.
oon niin väsyny tähän hommaan ku 5 vuotta huomannu et musta puhutaan selän takana ja nauretaan.
kotona ku saan rauhoittua mulla on rauhallinen ja itsevarma olo, olen varma etten enää välitä eikä paskanpuhumiset vaikuta mun mielialaan. mutta pahimpina hetkinä kun koulussa olen ihan varma et porukoissa puhutaan ku vilkuillaan muhun koko ajan ja nauretaan tulee väkisin paha olo. nykyisin mulla melkein joka koulupäivä nousee ahdistuspiikki ja ruokahalu on vähentynyt tosi paljon. kotona rankimpina päivinä olen koulun jälkeen koko päivän huoneessa enkä syö mitään aina ku onnistunki luikkimaan päivälliseltä (nukun tai olen nukkuvinani).
olen pettynyt itteeni kuinka heikko olen. minulla oli vielä kuukausi sitten henkisesti huippu olo tähän verrattuna.

olen ollut niin räjähdyspisteessä ja väsynyt kaikkeen suurimman osan keväästä etten ole jaksanut ylläpitää kaverisuhteita, joten olen erakoitunut ja minut ignoorataan kun edes yritän. se pahentaa oloa entisestään.

näiden asioiden takia ja riitojen takia ennen läheisissa kaveriporukoissa ollaan etäännytty. tuntuu et jokaikinen ihminen saa mut vittuuntumaan joilki asioil. oloni on niin ulkopuolella kaikesta. pitkästä aikaa puoleentoista vuoteen on kuolema paljon liikkunut mielessä. helpottais niin paljon jos voisin ongelmitta vain kadota vittuun.

oloni on niin negatiivinen ja jo pelkästää muitten näkeminen kaikki viikonloput kavereitten seurassa saa mun sisällä niin kovasti kiehumaan. ennen ajattelin että yksinäisyys on kivaa ja kaipasin aikaa yksin. vielä muutama kuukausi sitten nautin yksin olosta ja kaiken tekemisestö yksin. nyt oon vitun turtunut tämmöseen.

opettajalle en halua puhua kiusaamisesta koska kerroin jo 2v sitten ja hän teki mitä teki et se loppuis mutta se vaan jatkui hetken päästä.

kaipaan vaan empatiaa. en jaksa enää elää yksin tämän kanssa. olen vain pienesti välinpitämättömästi valittanut läheisimmille ihmisille tästä joten kukaan ei ota vakavasti. ja tuolloin kerroin äitillekki ja vastaus olisi sama; sussa ei oo vikaa tai iteppähä oot tommone. tai laittaa opettajalle viestiä että mua edelleen kiusataan ja sitä en halua missään nimessä.

ja ennen kun kommentoit etten välittäisi kiusaamisista ja hyväksyisin asian; olen aina esittänyt ettei kiinnosta ja kulkenu nokka pystys. hävettää myöntää etten osaa olla välittämättä. mä en ole viidessä vuodessa oppinut olemaan tosissaan sen vertaa itsevarma ja vahva ettei kiusaaminen hetkauttaisi.

hyvänen aika mä en oo koskaan vihannut koulussa olemista näin vitusti. välitunnit ainoastaan on siedettäviä ku voin olla ulkona istumassa hiljaisuudessa kuulokkeet päässä enkä kuule vaikka musta puhuttais paskaa korvanjuures. mutta tunnit. ne puhuu ja nauraa tahallaan ihan korvanjuures ihan ku mie en ois siinä. minä tiedän etten ole huora ja kaikkea muuta mitä on kantautunut mun korvaan, silti tuntuu niin hirvittävälle joka kerta ku oon varma et minusta puhutaan. ei ne vaa kyllästy vaikka osoittanu koko yläasteen ku en kuulis eikä kiinnosta. ja miten mie voin pistää vastaan? en mitenkään. olen huono sanomaan mitään. ei kukaan pistäisi vastaan vaikka mulle huudeltas suoraan tai mut hakattas tohjoks. ei kukaan ole mun puolella. mun 'kaveri' ei oo koskaan ees osoittanu minkäällaista puolustusta niillä kerroilla ku ollaan suoraan kiusattu. vitun pelkuri. ja minä vitun yliherkkä kun pikkuhiljaa kasautunut henkinen hyvinvointi kumoutuu siks että olen aina yksin kun kukaan ei viihdy mun seurassa ja nousee taas se että mulla on paska maine.