Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

PYLLYLEGIOONA8.4.2018 0:35
1/1
tyttöystävän ongelmien vaikutus suhteeseen

pakko pistää tähänki ku kukaan ei huomaa sitä suhteitten osiossa.

asia ois semmone etten tiiä mitä oikee tehdä täs tilantees. enkä halua et kehotetaan eroamaan.

mun tyttöystävällä on masennus ja muutenki ongelmia elämässä. hän välillä purkautuu niistä valittamaan mulle viestein (olemme kaukosuhteessa). ja välillä se on vaikeaa kun en osaa auttaa ja mikään ei ole avuks ja tuntuu välil et koko täs jutus ei oo järkeä koska menee aina samal lail vaikka niitä hyviäki kausia on ollut. mutta ehkä suurin ongelma tässä on et hän on haastanut mun kanssa riitaa paskan olonsa takia ja muutenki sen takia tullu riitoja ennen. mutta viimekuukaudet on ollu rauhallisia vaikka itekki välillä väsyn totaalisesti pitämään toivoa yllä et kyllä selvitään ja et tää suhde on hyvä kun niin paljon hyviä hetkiä ja meän suhteen laatu on muuten hyvä. ja en jättäisi häntä koska rakastan häntä ja hän minua ja me ollaa silti oltu onnellisia yhes.

näinä hetkinä kun hän on purkautunut ongelmistaa on joskus seurannut ongelmia kuten riitelemistä ja suuttumista toisillemme eri syistä. se on myrkyllinen kyljys tätä suhdetta. ja välillä mie pysyn hiljaa siitä et oon niin neuvoton ja väsynyt tohon hommaan ja meen itekseni itkemään, kuten nytkin. mä olen niin väsynyt olemaan kuin mikäkin psykologi vaikka hän "ei pyydäkkää mua oleen" mut silti valittaa ja mul ei oo muuta vaihtoehtoa ku kiltisti kuunnella ja vastata miten osaan. no välil sit tulee minimuotone riita ja puhutaan suumme puhtaaksi ja ollaan taas tyytyväisiä. usein hän tulee näitten vaikeitten hetkien jälkee sanomaan et rakastaamua ja pyytää anteeksi että valittaa. ennen siitä tuli parempi olo että hän sanoo niin, mutta nykysin se on mennyt nii oravanpyörämäiseksi et romahan totaalisesti niinku nytkin just. hän pisti ihan vasta ku olin tän viestin alkuvaihees mut en ala avaamaan koska olen niin voimaton ja loppuunpalanut tähän hommaan etten jaksais ees vastata asiallisesti tai purkautuisin ja paskantaisin asiat entisestään koska olen jo kuukausien saatossa oppinu ettei yhtikäs mikää tuu muuttumaan vaikka hän siitä toitottais. ja olen neuvoton koska mul ei oo muuta vaihtoehtoa ku kiltisti kuunnella kun hän ryöppyää raivoa ja purkautuu minulle ja olla toisin puolin onnellisessa suhteessa tai jättää hänet näitten ongelmien takia, jota en halua tehdä. mä en halua syyllistää häntä koska hän ei voi sille mitään et hänellä on niin paha olla ja elämä potkii perseelle ja apuakaan ei tule.

tää on vaa nii oravanpyörä et menee hermot pikkuasioistaki menneiden kokemusten takia koska tiiän valmiiks miten tulee menemään. olen niin väsynyt pitämään väkisinki toivoa yllä vaikka itekkin olen suht pessimistinen ja omat ongelmat koska mulla ei oo saatanan vaihtoehtoja. olen niin väsynyt ja loppu olemaan koko ajan vahva ja kannattelemaan kaikkea ja pärjäämään kaikessa. nykysin tuntuu liianki usein ku leijuisin universumissa ilman määränpäätä koska miksi yhtäkkiä mikään menisi paremmaksi ku ei aijemminkaa oo menny. se tunne ku yhtikäs mikään ei huvita ja missään ei ole mitään järkeä. en tiiä voiko tälle mitään. halusin purkaa pääni ja ehkä kuulla jotain asiallisia ajatuksia tähän. kaipaan neuvoa tähän tilanteeseen jos semmosta on mahollista antaa.

aamulla ehkä kaduttaa että tulin nyt tänne vollottamaan asiasta mut oon jo niin väsyny