Oma planeetta
irakissa7.8.2017 8:50
1/8
RIDDIKULUS

Olisin ensin kysynyt kuulumisia, mutta sitten tajusin ettiä jotain sun keskusteluja. Oon niin kovin pahoillani että sulla on noin paha olla. Oot vissiin nyt jo takasin osastolla?

Se ettei sua oo tullut kukaan kattomaan johtuu varmaan tiedottomuudesta. Ja pelosta. Ei ihmiset tiedä miten psykiatrian osastolla kuuluisi olla. Surullista kyllä. Ei se vika oo suussa.

Mä _lupaan_ sulle että kaikki muuttuu vielä kivaksi. Se kestää kauan, joo, ja odottaminen on helvettiä. Ajattelet ettei mikään muutu eikä millään oo mitään väliä, mä tiedän sen. Mäkin tein niin. Mä olin kesäkuussa tappamassa itteni. Ja nyt mä olen ja hengitän, ja mä tunnen olevani elossa enemmän kuin koskaan ennen. (En sano että muutos tapahtuu parissa kuukaudessa, mutta se tapahtuu kyllä - joskus niin hitaasti ettei sitä edes huomaa) Ennen mä itkin aamuisin kun täytyy herätä ja nousta sängystä, mutta nyt mä HALUAN tehdä ne molemmat. Tietenkin mulla on vielä ihan tosi tosi tosi paljon huonompia hetkiä, mutta nyt mä osaan olla itteni kanssa vähän enemmän kuin ennen. Enkä mä halua kuolla. Ja mä tiedän että se on sullekin ihan mahdollista.

Odota, älä tee mitään lopullista. Puhu niille hoitajille, kerro miltä susta tuntuu, kerro sun ajatuksia. Ja eniten sun täytyy haluta parantua.

Mä haluaisin niin kovasti tulla sinne sun luo. Mä halaisin sua niin pitkään kun tarvisi ja mä vakuuttaisin sulle että kaikki muuttuu vielä parempaan. Kaikki muuttuu.