Oma planeetta
Hallavatuuli26.4.2017 16:03
1/4
Miten maailma onkaan niin vahva

Tietyllä tapaa ikuinen, vaikka eihän mikään ole, karu sekä pitelemätön. Ja silti vahvuudessaan herkkä, haavoittuva, kovin hauras on koko tämä suuri tasapaino. Ja en en en ymmärrä miten täynnä tämä kaikki on kauneutta ja vihaa, miten paljon täällä on rakkautta ja katkeruutta, kipua ja niitä ihmisiä, jotka vain lähtevät liian pian.

Jokainen kuori on omalla tavallaan rikki, mutta sitä ei silti voida näyttää. Jokainen pelko on omalla tavallaan typerä, jokainen sielu kaunis ja hetki ainutlaatuinen - myös jokainen niistä pahoista.

Ja kun kaikki vain on niin valtavaa ja suurta, täyttä tunnetta. Niin paljon sanoja, jotka merkitsevät, niin paljon tekoja. Jokainen kadulla vaihdettu katse, kaikki-vaikuttaa-kaikkeen, vaikka tavallaan jokaisella on vastuu vain itsestään. Silti kuitenkaan ei, sillä mitä meille jää, jos hylkäämme heikot ja rakennamme yhteiskunnan vain vahvojen yksilöiden varaan, mitä tapahtuu jos tuottavuus nousee ylemmäs rakkautta?

Jos sydän huutaa ja etsii toveria, tai ehkä reittiä, vain pelastajaa. Ymmärrystä loppupelissä täällä kaipaa jokainen, mikään ei ole niin vahvaa ja silti helposti särkyvää kuin luottamus. Ja sitä tahdon toisten tavoin, turvaa, lohtua ja toivoa, ei kai kukaan todella halua kuin olla onnellinen.

Silti, tuhotaan luonto ja toisemme, tuhotaan maa joka meidät on meiksi rakentanut, tuhotaan jokainen johon olemme joskus uskoneet.

Mitä sitä huomiseen katsomaan.



Kun siis mä en tiedä mikä tämä tunne on, ei kipu, viha eikä suru, mutta ei onnikaan. Jokin repivä, harha ymmärryksestä kai, mutta varmaa on vain se, etten todella voi olla nöyrtymättä tämän kaiken edessä; en itkemättä omille ajatuksilleni.

Nyt ollaan jonkin suuren äärellä, ystävät hyvät.