brutaali20.5.2017 13:33
1/2
Mitä tehdä kesälomalla??

Muistutan kaikkia rakkaita koeviikkoon valmistautuvia kanssakulkijoita ja muita stressin kanssa eläjiä että KESÄLOMA häämöttää jo!!! (Toivottavasti monilla teistä, koska uskon et ansaitsisitte lomaa)

(Mun tilanne on tämä, jos jotain kiinnostaa:
Ollaan muutettu vasta aika kauas entisesta kodista ja oon käyny kouluu erillä paikkakunnalla ja asunu poissa kotoo. Kesälomalle en saa kuitenkaan kämppää mun opiskelupaikkakunnalta, jossa asuu mun kaikki kaverit, ja joudun viettää loman mun porukoilla, josta en tunne yhtäkään ihmistä mun kodin ulkopuolelta. Mul on myös kesätöitä pariks viikoks tällä samaisella paikkakunnalla, joiden takii en voi olla kokoajan menossa sadan kilsan päässä kavereilla. Mietin siis et mitä tuun tekemään mun kesäloman kans :D)

JOTEN SIIS ehdotan et fiilistellään yleisesti tulevaa kesää ja ehdotellaan toisillemme kesäksi kivoja juttuja joiden parissa vois viettää aikaa.


Tästä lähtee mun omat vinkit teille joita aion myös itse käyttää:

1. Alota joku kiva isompi projekti, johon sulla ei oo ollu arkena aikaa,
oli se sitten jonkun uuden asian opetteleminen, oman biisin tekeminen, bisnesidean toteuttaminen tai rahan keräystä itselle tai hyväntekeväisyteen. Kunhan se on kivaa!!!

2. Tee niitä juttuja joista nautit muttet välttämättä kerkee tehä niitä koulun ohella. Lue kirjoja, kirjoita, urheile...

3. Jos haluat kehittää itseäs kesäloman aikana,
ota edellisen vuoden oppikirjat esille ja opiskele niitä vapaaehtoisesti (koska et kuitenkaan muista niistä enää mitään). Kun sitä ei oo pakko tehdä, se on paljon kivempaa.

4. Nauti kesäöistä!!
Ota välillä kaikki ilo irti siitä, ettei aamulla tarvi herätä ja valvo ulkona ja ihastele nukkuvaa luontoa. (Sisällä telkkarin ääressä on tylsä valvoa)

5. Yritä silti pitää rytmi yllä kesälläkin,
älä tuhlaa kauniita kesäaamuja nukkuessa (paitsi jos oot just valvonu edellisen kohdan tyylisesti koko yön). Harrasta vaikka aamulenkkeilyä ja nauti viileän kosteasta ilmasta ja nousevasta auringosta. Jos herääminen alkaa väsyttää, niin voit vaikka ottaa myöhemmin päiväunet rannalla keskipäivän auringon alla.

6. Tee asioita joita et oo aikaisemmin tehnyt.
Hyppää benji, matkusta junalla ystävän kanssa uuteen kaupunkiin, käy ulkoilmateatterissa tai sinfoniaorkesterin konsertissa. Hae kokemuksia kaikkialta!

7. Tutustu avoimesti uusiin ihmisiin.
Niistä voi löytyä vaikka kuinka ihania ihmisiä. (Kesäromanssi tai ihan kokonainen romanssi saattaa tulla ihan yllättäen vastaan)

Laittakaa alle teidän summer bucket -list ja kertokaa millon tellä alkaa LOMA!
Rip te joilla ei sitä oo. :(