Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

irakissa20.5.2017 16:36
1/10
lukekaa tarina

"Äiti, meidän ullakolla asuu keijuja", minä sanon.
"Mitä?" "Meidän ullakolla asuu keijuja. Kuuletko?" kysyn ja revin sanomalehden äidin kädestä, "meidän ullakolla asuu keijuja."
"Mistä tiedät? Et ole ikinä käynyt siellä", äiti sanoo.
Kuulen kuinka ne kiljuvat iltaisin, niitä sataa katon läpi, ja ne laittavat minut pelkäämään. Itken.

Aloitan taas uuden kirjan, ja edellinen jää kesken. En ikinä saa tietää, kuinka Phileas Fogg kiertää maailman 80 päivässä. Eikä se haittaa minua, itse kierrän 80 päivää kehää. Loputtua se alkaa uudelleen, aina. Niin se menee, en kyseenalaista.

Enkä ikinä saa tietää kuinka Harry Potter tappaa basiliskin, vaikka olenkin uinut kirjan läpi jo useaan otteeseen. Ehkä tarina muuttuu joskus, jollakin kerralla, ja sitten minun tekee mieli nauraa. Ehkä, toivon ainakin niin.

Ja taas kerran minä menen keittiöön nälkäisenä, ja lähden pois vielä nälkäisempänä.

Tiedäthän sinä, kuinka bussipysäkin katos on saastunut, jos siellä seisoo yksikin ihminen? Ja tiedäthän, kuinka ihmiset sitten menevät sateessakin katoksen ulkopuolelle ilman sateenvarjoja? Minä saan seuraa. Saan seuraa höpsähtäneiltä vanhuksilta, saan seuraa tupakanpolttajilta. Äidiltä kahden pienen lapsensa kanssa ja joltain, kuka on ollut humalassa jo viikko sitten. Ja miksi?

Ihmetteletkö, miksi kuuntelen sitä samaa kappaletta aina uudelleen?
Kun en vieläkään muista sen sanoja. Esittäjää, kieltä. Saati sen nimeä.

tiedäthän
että linnuilla on siivet
niin kuin sinullakin

tiedäthän
että linnut osaavat lentää
niin kuin sinäkin

lennä
nuku hyvin

Ja niin minä nukuin ja heräsin taas uudelleen. Näin unta, jossa hento ja kaunis sudenkorento jäi jumiin tiimalasiin. Minun piti saada se sieltä pois ja satutin sitä. Vahingossa. Se kuoli syliini, lensi vapauteen, ja alkoi sataa lunta.

Käyttäjän Nimetön muistikirja - Synkronointi ei onnistunut.

Me voimme olla menossa ei-mihinkään. Se voi olla taivas juuri täällä, polviemme juuressa. Ja viisaat sanovat, ettei kannata olla aina kahta askelta edellä, kun sitten ei enää saa tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mennessäni jonnekin, missä on ihmisiä, ajattelen etten ole olemassa. Ja että ne, ketkä katsovat minuun, ovat hulluja, ja hymyilen niille lohdutukseksi. Sitä minä teen.

Kuule kuinka minä laulan.

Se, kelle kerroin asiat ensin ja rehellisesti, ei enää kuuntele. Se satutti minua sanoessaan, että teen väärin, ja nyt sillä on tyttöystävä. Matkusti Espanjaan kertomatta minulle, samaan paikkaan missä itse kävin ja mistä olin kovin innoissani, eikä se edes muistanut. Se ei edes onnitellut minua syntymäpäivistäni.

Ja ne kaikki nauroivat, kun sanoin, että meidän ullakolla asuu keijuja.

Se on valkoista melua.