Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Kirjottajaihmine27.7.2017 23:19
1/1
Harrastus vai vihollinen?

Oon nuori tyttö joka harrastaa jv (joukkuevoimistelua) noin 4-5 kertaa viikos noin 3-4h per kerta. Oon alottanu lajin jo 4-5vuotta sitten ja mun on pitäny lopettaa muut harrastukset tän takii kosk tää vie niin paljon aikaa. Harrastan voimistelua sm tasolla joka on tosi rankka. Voimistelu vaatii paljon liikkuvuutta ja lihaksia sekä se on henkisesti ja fyysisesti todella rankkaa. Olen nyt menossa ylä-asteelle urheilu luokalle sillä meille on tulossa samalle koululle aamu harjoituksia ja matka on paljon pidempi kuin ennen. Minulla ei ole ollut mitään erikoisempia vammoja ennen ,mutta lähi vuosina kasvaessani olen huomannut lihastyyppini sellaiseksi että esimerkiksi takareiteni menevät helposti rasituksesta ja yli venyttämisestä todella kipeäksi ei vain jumiin vaan todella kireiksi ja tuntuu silti että se rajottaa liikkuvuuttani todella paljon siksi se on minun heikkouteni. Haluaisin pärjätä ja olla todella hyvä voimistelia ,mutta lähi vuosina motivaationi ja kehitykseni on laskenut maan alle ja rakkaasta harrastuksestani on tullut vain surun aihe.. enne olin iloinen ja postitiivinen harkkoihin mennessä ja vielä iloisempi kotiin palatessa nykyään se vain on päin vastoin. En varmaan mene enään treeni salille itseni vuoksi. Nykyään treenejen jälkeen saatan itkeä tunti kausia sitä kuinka huono olen ja miks olen tälläinen mikä olen kun en ole syntynyt täydellisen notkeuden kanssa. Kauheinta on se kun mietin vain että mikä mussa on vika kun oon näin huono. Mutta silti nautin kisoista js uuden oppimisesta vieläkin. Voimistelu on vain antanut minulle niin paljon minun luonteenikin on varmasti muuttunut hyväänkin päin. Itsetunto on se joka vain heikkenre ja heikkrner koko ajan. Olen harkinnut lopettamista ,mutta se tuntuu niin vaikealta vajaan 5 vuoden jälkeen. Sekä pidän niin paljon silti urheilusta ja liikkumisesta, mutta en keksi mitään muuta lajia. Muutenkin joukkueeni ja voimistelu kaverini ovat kuin toinen perhe sillä vietän heidän kanssaan aikaa niin paljon. Enkä halua menettää voimistelu ystäviäni. Joten uusien kavereiden löytäminen uudessa lajissa olisi pelottavaa. Ja pidän lajista kovasti, mutta kehoni ei. Takareiteni ovat vain ongelma jota muut eivät ymmärrä. Niiden takia olen käynyt sadoittain fyssärillä. Alan jo uskoa että me eivät voi koskaan ns parantua. Muutenkin juuri nyt lopettaminen tuntuu väärältä koska menen urheilu luokalle ja sitten en harrastaisi urheilua. Ei se vain onnistuisi.


Toivottavasti joku edes ymmärtää minua...
Kertokaa mitä tekisitte ja mitä mieltä olette!!!