HarryStyles29.3.2018 21:32
1/6
Aikuiselämä on ihan perseestä, en voi suositella

Kaikki aika kuluu töissä homehtuen tai kotona tehden kotitöitä.

En edes muista milloin viimeksi olisin nähnyt muita ihmisiä kuin työkavereita/perheenjäseniä.

Ei mikään ihme, että valtaosa suomalaisista on ylipainoisia, kun en keksi itsekään muita lohdunaiheita kuin ruoka ja herkut. Arkielämä on kamalaa kuraa. Sitten sitä tuijottaa telkkaria kuin viimeistä päivää, koska on hetkittäin lohdullista uppoutua fiktiivisiin maailmoihin, kun oma elämä on aivan järkyttävän tasapaksua paskapötköä.

En näe elämässä mitään kivaa. On pakko käydä töissä, jotta saa maksettua asumisen ja ruoan. On pakko syödä, jotta jaksaa käydä töissä. Mitkään "harrastukset" eivät jaksa kiinnostaa kahta päivää pidempään, saati että niille olisi oikeasti edes aikaa. Ihmissuhteet nollissa, ajatuskin sellaisista stressaa. Eikä ole mitään tarvetta toiselle ihmiselle, joka vain aiheuttaisi lisää huolta, stressiä ja sotkua läsnäolollaan. "No mutta saisit edes munaa" - en tarvitse, pärjään hyvin yksinkin.

Minkä takia sitä oikein elää? Tehdäkseen 45 vuotta töitä, jotta voi jäädä viimein reilu kuusikymppisenä eläkkeelle vain todetakseen, että vittu mä olen vanha, sairas ja kenties jo liian huonokuntoinen edes matkustamaan? Jee! Eläkerahat hupenee tekohampaisiin ja -niveliin.

Turha ehdottaa, että lopeta duuni ja lähde maailmalle etsimään itseäsi. Ei kenelläkään ole oikeasti varaa moiseen, (paitsi no ehkä niillä, joiden vanhemmat kustantaa koko huvin). ((Sitä paitsi nuorena naisena sitä tulisi luultavasti vain kidnapatuksi, raiskatuksi ja tapetuksi, jos lähtee yhtään liian kauas.)) Suomessa saat turvallisesti tehdä koko elämäsi töitä rikastumatta. "Valitse parempipalkkainen työ" no vittu joo valitsen, kunhan joku valitsisi ensin tän perseen korkeakouluun. Täällä tarvitsee korkeakoulutuksen ties mihin pilipalihommiin, joita vaikeasti jälkeenjääneetkin kykenisivät tekemään.

Voisin jauhaa tuntitolkulla asioista, jotka ärsyttävät ja masentavat, mutta ei millään ole mitään väliä. Raha on ainoa asia, jolla on väliä, koska sillä voi tyydyttää käytännön ja mielikuvituksen tarpeet. Jos rahaa ei ole, ei ole yhtään mitään.

P.S. Vituttaa ihan saatanasti Suomen viimeisimmän eurojackpot-voittajat. Menevät ensin voittamaan, mutta eivät sitten edes lunasta rahojaan. Vituttaa myös muut aiemmat voittajat, jotka ovat jättäneet rahansa tilille pölyttymään, vaikka voisivat oikeasti tehdäkin niillä jotain. Niin tyypillistä suomalaista junttismia, en kestä.