route_24.10.2016 15:34
1/5
ahdistaa, voitteko auttaa

en ees jaksa ajatella miltä tää kuulostaa :D eikä sil kai väliä ku ette te tunne mua toivottavasti

Mun isä on väkivaltanen, entinen alkoholisti ja se kärsii rajatilapersoonallisuushäiriöstä ja on muutenki täysin kykenemätön olemaan isä. Ei välitä musta, ei muista mun synttäreitä jne. jos joskus harvoin nähään, puhutaan vaan sen omista ongelmista.

Täytin viikko sit 16 vuotta. Oon tän isäjutun vuoks aina ollu enemmän tai vähemmän huomionhakunen miehiä kohtaan. Pienempänä hain sitä huomioo esim. opettajilta, mut 11-vuotiaana tein toisaalt ekaa kertaa rikosilmotuksen yhest aikuisesta miehestä joka ahdisteli mua netissä ja sano mulle ihan kamalia asioita (uhkas esimerkiks tulla tänne ja "nussii mut kuoliaaks"). Sen jälkeen oon jostain syyst viel enemmän ollu riippuvainen miehistä ja kokenu etten voi olla ilman huomioo. Mun itsetunto on huono, pelkään yli kaiken miesten menettämistä ja tuun tosi nopeesti riippuvaiseks niistä. Nyt tää on kuitenki hetkes menny oikeesti mulle tosi haitalliseks.

Menetin neitsyyden pari kuukautta sitte kivalle 21-vuotiaalle miehelle jonka kans oon edelleen kaveri, ja jota oon edelleen tapaillu joskus. Tää oli siis ihan ok ja kaikki tapahtu ihan mun omasta halusta ja mun ehdoilla eikä ollu mitään hyväkskäyttöä, ja mulle on jääny siit tosi hyvä mieli. Sen jälkeen kuitenki tajusin et miesten huomioo saa seksillä, ja etin tinderistä ja vaikka mistä lisää aikuisia miehiä. Nyt puhun varmaan 20 eri jätkän kanssa, laittelen niille kuvii itestäni ja oon myös joidenki kans harrastanu seksiä.

En osaa lopettaa vaik ahdistun koko ajan lisää ja välil purskahdan vaan itkuun, ku luen niitten viestejä tai sovin tapaamisia. Oon näiden miesongelmien takii etääntyny mun kavereista, jonka takii vietän nykyään tosi paljon aikaa yksin, ja se lisää entisestään sitä huomiontarvetta miehiltä. Haluisin vaan takas mun normaaliin elämään, haluisin tavata mun kavereita ja panostaa kouluun ja keskittyy ihan muihin asioihin, semmosiin kaikkiin oikeesti hauskoihin ja viattomiin asioihin, mut en voi koska tää tilanne on niin hankala. Jos en saa miesten huomiota ni oon itsetuhonen ja voin pahoin, mut jos saan sitä, se aiheuttaa hetkeks kivan olon mut sen jälkeen tuntuu käytetyltä ja arvottomalta. Eniten mua ahdistaa se, et tiiän etten haluu tätä pohjimmiltaan ja sitä mun huomiontarvetta on varmaan nyt käytetty täs aika paljon hyväks. Tiiän etten oo tämmönen oikeesti ja se lohduttaa vähän, tiiän et oon edelleen se ihan fiksu ja kiva ja hauska ihminen, tiiän et mul on tulevaisuus jos lopetan tän käytöksen, mut ku herään jonku vieraan miehen vierestä käytettynä ni kaikki normaali ja hyvä tuntuu vaan menevän aina vaan kauemmaks ja sumusemmaks.

Ja kyllä, mul on pitkä hoitotausta mm. masennuksen takia, mut lopetin käynnit nuorisopoliklinikalla viime keväänä koska mun vointi oli parempi. Jouduin hakee nyt syksyllä uudestaan apua tän asian takii, ja mun psykoterapia alkaa helmikuun alussa. En siis tarvii sinänsä mitään ohjeita avunhakemiseen, vaan toivoisin et joku vaan sanois tähän jotain. Mul on niin syyllinen, likanen, ahdistunu ja kaikin puolin kamala olo, oon niin pettyny ja vihanen itelleni enkä enää tiiä kenen syytä tää tilanne on. Tuntuu et kaikki muutki ajattelee must sil tavalla, tuntuu et kaikki maailman ihmiset jostain syyst vihaa mua ja pitää mua huorana (:D tajuun toki kuinka typerää tää on ku harva ees tietää mitä teen, mut tuntuu et se näkyy jotenki läpi, tuntuu et kaikki ottaa muhunki etäisyyttä). Tavallaan tää tilanne on kai niiden miesten syytä, koska olin viel 15-vuotias sillon ku suurin osa niist pani mua.

Haluisin vaan et joku lukis tän ja vaik kieltäis mua tapaamasta enää niit miehiä, koska mul ei ihan oikeesti oo ketään joka kieltäis, eikä mun oma itsekuri ja se huomionhakusuus anna mun tehä sitä päätöstä et lopettaisin. En pysty vaan siihen. Tai jos joku haluis keksii jotain muuta tekemistä mil saisin ajatukset ees hetkeks pois täst ahdistuksesta, ni seki vois olla tosi kiva. Tai mitä vaan