Sinivalo3.5.2017 20:27
1/1
6 Syytä miksi...

Ei itsemurhaan vaan mun ahdistavaan ja pahaan oloon.
Ripari
Ulkonäkö
Muutto
Rinnat
Sairaudet
Koulu

Ensinnäkin osa syistä tuntuu pieniltä mutta ne vaikuttaa muhun yhteydessä muihin suuresti. Mun rippileiri on tulossa ja se on ihan kivaa. Ainoo vain että mun äitini on valehteleva psykö ja isä kireä raataja. Mun lapsuus oli vaikee ja riitaisa, täynnä oikeudenkäyntejä äitini siepattua minut ja veljeni ja isän murtuminen. En ole ihan varma mitä pienenä tapahtui kokonaisuudessaan mutta olen aika perillä asioista. Äiti ei suostu isän kanssa yhteisiin juhliin jotka toivoin saavani järjestää kun kyseessä on minun suuri päiväni ja juhlat. Äiti ei siedä häntä ja en tiedä syytä, öitini on ailahtelevainen ja tslomme on täynnä milloin mitäkin kukkasia tai tauluja. Muu sukumme ja isä pärjäisi äidin kanssa ja äiti ei voi esim sietää isäni äitiä joten nyt on kahdet juhlat joita inhoan. Äiti ei muutenkaan koskaan maksa mitään ja valittaa minun olevan kallis ja turha. Äiti kun on ainoa joka ei halua tulla ja minä olen nyt syttyvän sodan ja riitelyn välikappaleena vaihteeksi.

Otan ulkonäköpaineita koska monien sairauksieni kanssa olen herkkäsuolinen ja en täysin urheilusuoritusten huipputasoa. Pääni on neliö, isäni leuka ja äitini piirteitä, josta minulle huomautellaan ja nauretaan, isopää, pieni suu ja huono kokonaisuus.. Kampaaja jouluna värjäsi virossa äidiltä syntymäpäivälahjaksi minulle tummanruskeat hiukset aiempien vaaleammanruskeiden tilalle ja kertoi värin kuluvan tammikuun loppuun mennessä. Minusta tulikin punapää mikä itselläni näyttää aivan hirveältä. Tässä sitä toukokuussa elellään ja juurikasvu näkyy mutta väri ei onneksi ole niin eroava kuin se olisi esim blondilla. Silti hiukseni ovat pilalla ja normaali kiilto ja sileys kadonnut. Leikkaan vielä joskus sille kampaajalle kaljun tästä hyvästä, vielä lisää naurunaihetta ulkonäöstäni muille.

Äitini ja isäpuoleni haluaa meidän muuttavan orivedelle ja en tiedä mitä tehdä ratsastan ja tallilla tunnen olevani vapaampi. Saisin oman ponin maalle mutta olen kuullut oriveden ylä-asteesta vain pahaa. Onhan se toki aika pieni kylä jossa "naapurit tietävät asiasi paremmin kuin sinä itse" kuulemani mukaan. Asun siis tampereella. Siellä tosin voisi odottaa uusi alku, mutta jos tilanne ei muutu hajoan lopullisesti. Voisin toki oikeuden yms kautta muuttaa isälle mutta hänen pitäisi ottaa ero kamlaan rouva täydelliseen äitpuoleeni jonka katon alle mahtuu vain hänen poikansa ja vaatteensa sekä omistamansa minun isäni. Hän myös luki minun ja isäni väliset henkilökohtaiset viestit viikko sitten eikä ole saanut anteeksi. Äitipuoleni on ollut kouluratsastaja ja huomauttelee kaikesta mitä teen väärin, syön liikaa, vaatteeni ovat väärät, pikkuveljelläni on samat sukat kuin edellisenä päivänä koska unohti toiset äidille js nyt koko talon lattia on pestävä ettei lika leviä. Isä joutuisi kerrostaloon enemmän koville ja väsyisi ennestään, hön on nyt jo kireänä ja veljeni ja minä olemme aika vaisuja ja kilttejä kaikessa jotta hän pärjäisi. En tosiaan tiedä mitä tehdä. Nykyään minulla on pari hyvää kaveria ja luokkakin ihan okei välillä ja tuntuu kauhealta että kaikki suunnittelevat ysin ja ensisyksyn suomi 100v tapahtumaa johon en kuitenkaan pääsisi osallistumaan.

Olen siis pyöreämpää mallia vartaloltani ja reiteni on aika suuret. En kuulemma ole huomattavan iso mutta housukokoni on noussut jo L tai 40. Rintaliivit minulla on kokoa 70H ja vain kasvaa. En löydä liivejä muualta kuin sokokselta ja nekin yleensä epämukavia. Hintaa yksilöö tylsille värittömille ainoalle mallilleni on 75€ jonka mummoni onneksi joskus suostuu maksamaan. Kaverit naureskelavat välillä ostaneensa seitsemällä eurolla kolmet ihanat kuvioliivit ja minua alkaa surettaa kun en voi tehdä mitään. Pari poika "kaveriani" vitsailevat aina ja yrittävät leikillään kouraista rintojani, toiset vakavammin. Tunnen olevani seksuaalisesti epävarma ja mietin pitääkö kukaan minusta oikeasti koskaan. Lisätään nyt menkatkin tähän. Ne alkoivat ollessani 12v sen vuoden heinäkuussa ja tulivat 9 päivän ajan kivuliaasti. Seuraavat tulivat ruotsissa tasan vuoden päästä ja laivalla pyötryin, oksensin ja ripuloin samaan aikaan. Tämän jälkeen pisn alkoi seiskaluokkani ja ne tulivat kahdesti ajallaan. Seuraavat vasta jouluna. Tammikuussa täytin 14, ja sain odottaa ensijouluun. Nyt ollessani 15, ei menkkoja näy ja alan miettimään mikä sairaus on päättänyt asettua taloksi alapääni iloksi sillä tämä "ne on alussa epäsäännölliset" on kuultu. Lopetin siis kasvamisen 12-vuotiaana.

Olen myös aika tapaus, minulla on 1 tyypin diabetes, epilepsia ja urheillessa nilkkani vääntyvät melkeimpä aina, vasen polveni aloittaa säryn ja minulla on migreeni. Sairastuin vakavampaan munuaistulehdukseen viikonloppuna ja sain antibiootit ajoissa ennenkuin vajaatoiminta olisi hiipinyt messiin. Elämä on sina vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Ihmiset huutelevat minun saavan aina ruokaa ja lintsaavan sokereiden ja kohtausten takia ja "mikset hoida ittees paremmin". Elämä on vuoristorataa eikä diabetestä voi suorittaa loppuu niinkuin kisaa. Sen kanssa eletään ja koko elämän se kiusaa.

Koulu on alkanut sujua huonosti. Pari viikkoa sitten todettiin että minulla on jonkinlainen koepaniikki. Luen välillä ja välillä en, mutta kokeessa saan paniikin. Osaan asiat tunnilla ja se on ihan kivaakin välillä, mutta kokeessa pääni tyhjentyy ja alan täristä. Arvosanani ovat nyt kasin keväällä laskeneet 10-8 - 8-5. Opettajat ovat hieman ihmeissään enkä tiedä mistä moinen on tullut minulle. Olen kahdeksanvuotiaasta halunnut lääkäriksi, mutta nyt en tiedä elämälleni suuntaa. Mitä minun pitäisi tehdä. Joku on varmaan ja on varmasti kuilemassa syöpään ja tiedän itselleni voivan käydä pahemmin ja haluan parempaa sairaammille ja terveiden pysyvän terveinä.

Mutta mitä, mitä minä itseni kanssa teen tässä hullussa maailmassa?
-sinivalo