Talvi kului aika kamalissa merkeissä, kiitos rakkaan pääni. Joo oon käynyt erinäisissä paikoissa juttelemassa mutta koskaan ei kyllä ole käynyt selväksi mitä se kaikki edes oli :D selvisin oikeastaan yksikseni koska apu oli vähäistä/tuli niin myöhään, että tää oli jo helpottanut ajan kanssa eikä sitten ollut tarvetta alkaa tutkia/hoitaa mua sen kummemmin. ketään ei kauheesti kiinnosta miettiä asiaa enää mutta mua tää jäi vaivaamaan

olin siis todella ahdistunut, en pystynyt nukkumaan kunnolla, pelkäsin jotakin kamalaa tapahtuvan, koin olevani paha ja kelvoton ihminen ja tuntui siltä ettei mikään voi enää koskaan olla hyvin, oli vaikeaa aloittaa mitään tekemistä... välillä oli ihan ok olo ja toisena hetkenä meninkin vessaan kasaamaan itteäni etten itkisi ahdistuksesta kaikkien nähden D: hirveää. tuntui siltä että olin koko ajan muille joku rooliminä ja se oikea minä oli jossain ihan hukassa. en ollut varsinaisesti surullinen mutta olo oli kamala, kerran soitin jopa MLL:n lasten ja nuorten puhelimeen kun tuntui etten enää kestä ja mähän siis vihaan puheluja

en edes tunnistanut näitä kaikkia asioita itessäni silleen kunnolla ja pidin niitä sivuseikkoina, joten kun hain apua niin puhuin tästä vain ahdistuskohtauksina :O mielialatestissä en vastannut ihan rehellisesti kun ajattelin ettei mulla ole syytä ja oikeutta tuntea näin ja että kaikki kuitenkin jo valmiiks aattelee et oon vastenmielinen, niin niiden mielestä varmaan ansaitsisin tän.

hoh, tulipas pitkä viesti mutta ainakin sain tilittää tätä itsekseni ja jos tuli jotain mieleen niin kertokaa D: onko mun syytä olla huolissani että tää vois toistua??