Moi. Oon jo pitkään miettinyt merkitsenkö perheelleni oikeasti yhtään mitään. Perheeseeni kuuluu minä, pari vuotta vanhempi siskoni, äiti ja isä. Yleensä nuorempi on suositumpi mutta vaan ei tässä perheessä, eikä se sinäänsä minua haittaa, mutta se haittaa että joudun joka päivä ajattelemaan miksi vanhempani halusivat toisen lapsen jos eivät sitä edes pysty rakastamaan. Äitini monesti sanoo että en rakasta sinua ja että hetiku olen 18 heittävät minut pois kotoa. Joka päivä äitini on vihainen kun tulen kotiin ja kun kysyn syytä tän sanoo syyn olevan minä. Siskoni huutaa minulle aina ja haukkuu vammaiseksi, hokee kaikkea ilkeää minulle. Ja myös asia jota joudun salaamaan esimerkiksi kavereilta, on isän juominen. Siinäkin hyvä esimerkki että perheeni ei rakasta minua, koska olen monesti pyytänyt isääni vähentämään alkoholin käyttöä mutta häntä ei kiinnosta. Minua aina pelottaa olla kotona koska pelkään isääni kännissä. Pienestä asti sama ollut. Muu perheeni hengaa alakerrassa ja aina kun tulen alakertaan käskevät vaan menemään takaisin ylös kun kukaan ei kuulemma minua siellä jaksa katsoa. Viikonloppuisin yleensä minut lähetetään mummolle koska minua ei jakseta katsella kotona. Itsehän en ymmärrä mitä väärää olen tehnyt vanhemmilleni ja siskolleni kun minusta ei välitetä. Kaikki haukkuvat minua joka päivä kun olen kotona. Vanhempani eivät edes tee ruokaa kotona, kun vain tosi harvoin, josta ainoa joka kärsii olen minä, koska vanhempani voivat syödä ulkona samoin kuin siskoni , koska kaikki kolme käyvät töissä, mutta minä olen silti vielä 13 joten en vakituiseen työhön pääse. Eli vanhempiani ei kiinnosta vaikka kuolisin nälkään. Ainakun mahdollista syön kaverillani jos he tarjoavat koska en voi tuetää onko se viimeinen ruoka mitä tänään syön. On meillä toki leipää kotona johon yleensä joudun tyytymään joka päivä. Ainoa asia mitä tällä hetkellä haluan on päästä pois kotoa johonkin paikkaan jossa merkitsen jollekin jotain, paikkaan jossa minusta välitetään, ja minua kunnioitetaan. Miksi en kelpaa sellaisena kuin olen?