purppurasilkkiruusu21.12.2018 12:10
1/2
Olen jumissa parisuhteessa kaverini kanssa

olen tuntenut erään henkilön nyt noin muutaman vuoden, ja meillä on ollut paljon isoja riitoja. ollaan oltu aina kavereita ja sitten taas juteltu ja taas jäänyt.
nyt ollaan taas alettu ottaa yhteyttä, ja tilanne vaikuttaa siltä, että olemme rakastavaisia. minä en oikein tiedä, hän vaikuttaa pitävän musta tosi paljon mutta itse en rakasta häntä. hän on käynyt meillä, ja tavannut vanhempani ja sisareni ja olen kertonut tuttavilleni hänestä.
en voi sanoa ettenkö olisi luullut rakastaneeni häntä mutta olen vasta nuori ja sitä on hänkin, mutta minusta tuntuu että hän on aivan vilpitön tunteidensa suhteen. minä en ole KOSKAAN ollut minkäänlaista rakastaja-tyyppiä, enkä ole vieläkään. mutta siis olen sanonut hänelle että rakastan häntä vaikka en oikein tiedä mitä tunnen. kerroin vanhemmilleni ja hävettää koska he luulevat että olen homo vaikka tunnen vetoa eri sukupuoleen. siis tämä kaveri on minun kanssa samaa sukupuolta
ELI! tiivistettynä: seurustelen kaverini kanssa, joka uskoo että rakastan häntä, ja joka haluaa seurustella kanssani. ollaan oltu yhdessä vasta tosi lyhyen aikaa, niinkuin oikeasti vasta 2 päivää, mutta minua kaduttaa jo nyt mutta en halua perua suoraan koska välitän hänestä jollain aallonpituudella ja minusta tulee kuitenkin heti meidän tarinamme paholainen.
mitä teen?