Iivana_Pösilöwski25.10.2019 12:18
1/1
Okei, tämä oli varmaan turhin asia mitä olen tehnyt internetissä

Pari vuotta sitten syyslomalla menimme kaverini kanssa Omeglen kansainväliseen videochattiin esittämään sellaisia hienoja tanssinumeroita. Laitoimme kaiuttimista musiikkia kuuluviin ja jammailimme siinä taustalla. Joku 12-vuotiaan näköinen poika katsoi kuuliaisesti koko esityksen loppuun, ja biisin loputtua kaveri huikkasi hänelle "Okay, we're done", ja aloitti uuden chatin. Useimmiten toista osapuolta ei näkynyt ollenkaan, vaan kuvan kohdalla pyöri se lataussymboli. Joku toinenkin seurasi esitystä jonkin aikaa, mutta hänellä taisi olla sormi kameran päällä. Muutaman yrityksen jälkeen isäni läppäri sai ip-bannit, vaikka mielestäni emme mitenkään rikkoneet sääntöjä. Olimme kumpikin ihan täysissä pukeissa: asukokonaisuuteen kuului pitkähihainen paita, pitkät housut, sukat ja meillä oli päässämme ohuet kangaskassit (kassin sisäpuolelta näki kyllä ihan hyvin ulkomaailmaan).

Älkää kysykö. Kokeilkaa tekin vaikka tänä iltana ja tulkaa kertomaan, mitä tapahtui.