Nyt lähtee sit tämmönen purkautumissetti, joten jos sulla on paha olla, etkä kestä lukea tätä ilman ilkeää kommentointia, voit mennä takaisin mökömököpuuhusi. Kiitos!

Istun tässä sohvalla tietokone sylissä. Matikan läksyt ei kiinnosta, eikä myöskää yhtään mikään muu tässä maailmassa. Maanantaina herätessä fiilis oli paska. Elämässä ei oo mitään sisältöä, oon ruma ja yksinäinen, eikä kukaan tahdo olla mun kanssa.

Tuntu pahalta valittaa _taas_ poikaystävälle ja parhaalle kaverille, kuinka musta tuntuu paskalta&rumalta. (Niin kuultu ja nähty juttu jo, keksisinpä jotain uutta!) Poikakaveri yritti kehua, paras kaveri laitto "älä nyy, oot just täydellinen tuommosena <3<3" ja ofc, kyllähän se vähän helpottaa. Mutta kun tuolla mun sisällä (ei kirjaimellisesti tai sillä tavalla millä saatoit ajatella) on at the moment iso, musta, (naurahin jo itekkin) synkkä pilvi. Eikä se lähe pois millään. Vihaan sitä, vihaan itteeni, kun mulla on se.

Kaikki siis ahdistaa. Masennustesti huutaa "mee hoitoon jo jumalauta," mutta kun ongelma on se, ettei mihinkään pääse!! Siis ihan oikeasti. Yritän soittaa johonki puhelinpalveluihin - ne on varattuja kokoajan. Yritän kirjoittaa esim. sekasinchattiin, mutta en ikinä pääse jonon ohi. Varasin koulupsykologille ajan, mutta siellä on kuukausien jonot...

Kelle tässä voi nyt sitten enää puhua? Ja hah, lol, nyt samalla myös tuo Vastaamon vuodatus, minkä takia en uskalla varmaa enää puhua kellekkään, koska pelkään mun tietojen viemistä. :))

Elämä ei suoranaisesti ole paskaa. Ja mulla on semmonen olo, että kaikki on hyvin. Mutta kun en uskalla olla onnellinen, koska pelkään ollessani onnellinen, että kohta tapahtuu jotain paskaa. En osaa nauttia, ahdistun lisää.

Illalla olin pelkkä peitto ympärillä parvekkeella ja mietin, et huomaisko kukaan jos vaa hyppäisin alas. Okei joo, tosi absurdi ajatus, mutta kävipähän vaan mielessä. Mun elämässä on niinku poikkis ja se yks paraskaveri, mutta sekin asuu jonku 50km päässä, eikä sitäkään oikeen kiinnosta mun elämä. Sil on nii paljon omii ongelmii.

(Tässä kohtaa mietin, et pitäiskö perustaa joku blogi tai kasvoton tiktok, kun tää teksti vaan jatkuu ja jatkuu...)

Mutta ei ketään kiinnostas. Kaikkii kiinnostaa vaan niiden oma elämä ja oma hyvinvointi. Samanlailla kun mulla. Tai jos joku ulkopuolinen näkis mun toiminnan, niin se miettis miks pistän aina kaikkien muun edun oman etuni edelle, mut musta itestäni tuntuu itsekeskeiseltä jokatapaukses - tai ku tiedän etten oo, nii silti.

Mul on varmaa adhd tai joku, en pysty keskittyy mihkää. Analysoikaa mulle kaikki sairaudet pls.

Ainoo asia mikä tuo mulle iloa nykyään elämässä on shoppailu. Shoppailen oikeesti joka päivä, en suoranaisesti osta mitään, mutta selaan kaikkia nettikirppiksiä ihan jatkuvasti.

Oon varmaan riippuvainen siitä.

Haluisin btw poistaa kaikki somet, mut mua pelottaa se yksinäisyys mikä siitä seurais. Kun ei muutenkaa oo paljon kavereita keille jutella tai ylipäätää tekemistä, nii mitä hittoo tekisin ilman snäppiä ja instagramia. Tai sitä facebookin marketplacee.

Help, sos, jne.

Oot kyl ansainnu taputuksen selkään, jos jaksoit tänne asti lukea. Ite en ainakaa jaksais lukee näin pitkää tekstiä random ahdistuneen ihmisen elämästä :D


<3 and peace