Huoh... Tässä tämänpäivänen stoori
Ruokavälitunti:
Meillä eka vuoro. Sit mun kutosluokkalaiset kaverit tulee siihen ja toinen olkoot vaik Alva kuiskaa mulle et "Kato kuka tuol ruokajonon Perälä on" ja toinen olkoot Vilma taas kuiskaa: "Kanttii häipyy äkkii" Olliin sillee et eikä eikait Matias. (Nimi muutettu). No, siinä sitten viluilin ympärilleni et ei se sittenkään tainnu olla se ku ei näy missää. Yhtäkkiä Matias oliki MUN TAKANA!!! Rutto mä säikähin ku kuulin sen äänen... Se sit oli hetken siin pöydän vieres, eli just sen pöydän jonka päässä MÄ istuin. Sit se meni siitä ja meidän katseet kohtas olin ihan jähmettyny ku en tiennyt oisko pitäny sanoo jotai vai ei. Taisin mutista tyyliin moi tai jotai, mut ei se vrmn kuullu.😅 Ja kumma kyllä, mua ei alkanu ahistaa!
Mut sit se ku menin ulos.
Mä olin yksin ulkona. Siinä mietin et jos Matias tulis ulos ni tulisiko se mun luo. Sit olin vaa sillee et ei, ei todellakaan tulis. Ei missään nimessä.
No, sit yhtäkkiä se tuli ruokalan ovesta!!! Tällä kertaa mulle iski täysi ahistus päälle. Se vilkas mua vähän ja sit häipyy portaita alas. Olin niiiiiiii paniikissa ja mietin et pitäskö häipyy siitä vai mitä mu pitäs tehä... Lopulta kuitenki pysyin siin väljän loppuun asti. Olin yksin, joten pystyin rauhoittelemaan itteäni helposti, eikä kukaan ollu häirittemäs.
Harmitti tosin se ku se ei tullu juttelee🤐 Mut sil loppu koulu ja sen piti mennä bussiin. Muuten se... No en tiiä. Tuskin ois tullu juttelee. Ois enintään jääny siihen lähelle ja oottanu et ite oisin tullu kuten sillon yhesti ku olin lyönyt sitä naamaan (hups) Mut... Nojaa poikien mielenliikkeistä ei kyl osaa sanoo... Ainakaan sen tyypin