Joku teistä ehkä tietää mun itkupotkutketjun täällä demissä, kun itkin ja voivottelin ihastukseni perään toivottomana. Koitan nyt tiivistää asian niin hyvin kuin osaan.

1. vuosi lukiossa ja ihastun pari vuotta vanhemoaan abiturienttiin tammikuussa 2018. Pitkään mietin onko mitään väylää tutustua, kun someja hän ei käyttänyt ja lukulomakin oli jo alkanut. Joskus maaliskuussa lopulta tein jotain ja kysyin hänen kaveriltaan löytyisikö kyseisellä tyypillä snapchattia - ei tiennyt koska ei itse kuulemma käytä. Kuukaudet kuluu ja tuska on tullut jäädäkseen. Seuraavan kerran nään hänet vasta ylioppilasjuhlassa, liian kaukaa mutta näen kuitenkin. Näyttää uskomattoman hyvältä ja salaisissa unelmissa nään itseni onnittelemassa lakista. No, miksi ventovieras ihminen edes onnittelisi, eikä olis kyllä pokkakaan riittäny siihen. Lakituspäivä oli perseestä, koska mietin serkun juhlissakin vain että oliko tää nyt tässä. Lukiota vielä 2v jäljellä ja hän jatkaa ties minne.

Vajaa 2kk myöhemmin hän tulee ihan yllättäen puskista samalle uimarannalle kaverinsa kanssa. Hetken aikaa pulikoivat ja lähtevät autolla pois, samalla kun katselen etäältä miettien millainen epäonnistuja tässä ollaan. Syke nousi tajuttoman korkeelle kun hänet näin siellä, menin siis ihan paniikkiin ja piti vetäytyä miettimään. Heti ku olin saanu vähän kasattua itteeni, niin ovatkin jo lähdössä ja sinne meni sekin tilanne.

Kuukaudet kuluu ja mietin vaan päässäni että jossain vaiheessa, jossain vaiheessa se ihminen vaa tipahtaa mun syliin. Uskomattoman idioottimaiselta tuntuu nyt tuo. Tosin mitään somea lähestymiseen ei ollut, joten mitään ei oikein ollu tehtävissä. Mietin jopa hänen kaveriltaan esim. numeron kysymistä, mutta oon kiitollinen etten sitä tehny, se ois menny jonkun rajan yli jo mun silmissä ainakin.

Tammikuussa 2019 tapahtuu jotain uskomatonta: Hän aktivoi taas vanhan facebook-tilinsä ja nään että ollaan kavereita, perua varmaan jostain sieltä kun ala-asteikäisenä pyydeltiin kaikki siskon, veljen ja tädin koiran serkutkin kaveriksi. Siinä kohtaa ajattelen että NYT, nyt on tilaisuus tullut etenemiseen. Melko pian huomaan myös, että hän on liittynyt myös instagramiin, seuraan välittömästi ja taisin olla ensimmäisen 10 joukossa, minä täysin vieras ihminen hänelle. En oo naamaani julkaissu someen varmaan ala-asteen jälkeen, joten hän ei oo voinu yhdistää mua kehenkään naamalta, tietää vain nimen ilmeisesti.

Facebook ja instagram liittymisen jälkeen kerään itteeni hetken. Lopulta juoksulenkin jälkeen kerään sen kaiken rohkeuden ja pistän mahdollisimman neutraalin viestin instagramin directissä. Hän ei vastaa mitään. Ig:ssä kun joku laittaa sulle viestin ni pystyt näkee sen viestin ja sen jälkee klikkaamaan ettei lähettäjälle tuu ilmoitusta avauksesta. Mietin tekikö hän todella niin, mutta MIKSI IHMEESSÄ. Hän hyväksyy seurauksen, ei tiedä kuka olen, mutta silti mahdollisesti blockkaa viestin sen jälkeen kun nähnyt sen.

Heti pian päätän ettei tää voi tähän jäädä, yritän vielä facebookin kautta jossa ei voi blockata tollee huomaamattomasti - haluun varmuuden että hän varmasti saa viestin. Tässä viestiketju kokonaisuudessaan, vaikka osassa viesteistä kyllä häpeän jännitystäni ja jotenkin sellasta kiireellisyyttä jolla ilmeisesti vahingossa lopetin koko keskustelun.

Minä: Moi, sä oot ilmeisesti X? *miettivä hymiö*

Hän: Joo

Minä: Eiku huomasin sut vaan jonkun aikaa sitten kaverilistalla. Sitten tajusin että taisit valmistua viime keväänä *naurava hymiö*

Hän: Aivan joo *hymiö jossa hikipisara otsalla*

Minä: Mutta joo, en halunnu mitenkää häiritä. Seurasin sua ilmeisesti myös instagramissa ja mietin onko sama henkilö. Ihan kivoja kuvia oot julkaissu! *hymiö*

Hän: No kiitos!


Päätin että vielä ei oo toivo menetetty, kyllä se lähtee siitä rullaan jos on lähteäkseen, vielä ei oo viimestä korttia käännetty
SEURAAVA PÄIVÄ

Minä: Saaks muuten kysyy mihin päädyit lukion jälkeen, mutta ymmärrän kyllä jos menee liian henkilökohtaseks *emoji ilman suuta*

Hän: Mulla on välivuosi nyt, olin vapaaehtoistöissä Costa-Ricalla ja nyt kahden viikon päästä muutan ainakin puoleksi vuodeksi Austraaliaan

Minä: Wow, siistiä *vaikuttunut emoji*. Australiassa asuu sukulaisia niin sinne on kyllä joskus päästä käymään, vaikka onkin toisella puolella palloo *pelkät silmät emoji*

Hän: nauruhymiö ja peukku

Minä: On varmaan aika outoo kun tuntematon pistää viestiä. Vaikutit mukavalta niin päätin pistää vaan tällee kylmiltee viestiä. Oli mukava jutella ja hyvää matkaa sulle jokatapauksessa *hymiö*

Hän: Et toki ja kiitos!

Hän siis kertoi että lähtee helmikuun alussa Australiaan _ainakin_ puoleksi vuodeksi. Pian on aikalailla se puoli vuotta kulunut tuosta ja somen kautta vois ehkä päätellä että ainakin Australia on jäämässä taakse. Hänellä oli tosiaan synttärit eilen jota päivää ehkä vähän jopa pelkäsin. Mietin että saako käytännössä tuntemattomalle facebook kaverille pistää onnittelun ja lopulta mietin että eihän tässä mitään häviä, ojasta allikkoon. Pistin sitten vain "Onnea ja *synttäritorvi yms. emoji*" Hän vastasi vain "Kiitos!" vaikka kaikille muille pisti vähintään hymynaaman. Eihän tuo nyt sinällään yllättä, eihän me tunnetta... Kaikille Australiassa tapaamilleen tietysti pisti sydämet ja hymiöt yms. mutta fakta on se että oon ihan eikukaan hänelle.

Eilen ku tuo vastaus onnitteluun tuli niin mietin että taitaa meikäpojan tsäänssit olla melko nollissa. Ensinnäkin hän ei tiedä miltä näytän tai millainen oon IRL. En voi vaatia mitään koska en välttämättä itsekään reagois täysin tuntemattomaan mitenkään erityisesti. Oon tässä miettiny että pitäis varmaan someen päivitellä itteensä yms. koska ei tästä nyt ainakaan tälleen tuu yhtään mitään. Mitä mieltä ootte, pitäiskö tää homma vaan lyödä pakettiin ja todeta ettei musta oo tähän? Tai kokeilla jotain muuta ja toivoo parasta? En oo voinu ikinä niin huonosti kuin viimesen 1,5v aikana tän tilanteen takia. En tiedä ymmärtääkö kukaan, mutta joskus joku ihmine saattaa vaan kolahtaa kunnolla.