En ole varma onko tämä varsinaisesti novelli, mutta joku tarinan pätkä kuitenkin. Aiheena on siis fantasia, lukemalla selviää enemmän. Kaikki palaute tervetullutta, haluan kehittyä!

1. luku

Aallot löivät valtaisan kohinan saattelemina kivikkoiseen rantaan. Pikkukivet kieppuivat aaltojen villeissä pyörteissä kolhiutuen toisiaan vasten. Pilvet roikkuivat meren yllä tummina ja uhkaavina. Silloin tällöin taivaanrantaa halkoi salama ja sitä saatteli voimakas jyrinä. Ukkonen oli valtava, mutta onneksi vielä kaukana.

Hieman ylempänä, jyrkän kallioseinämän päällä oli pieni tasanne. Tasanteella istui tyttö. Tytön kasvot olivat täysin ilmeettömät, hengitys rauhallinen ja tasainen. Uhkaava maisema ja lähestyvä raivokas ukkonen viehättivät häntä.

Hetken kuluttua tyttö irroitti katseensa vastahakoisesti merestä, hypähti seisomaan ja kääntyi kohti takanaan levittäytyvää tiheää kuusimtsää. Hän loi vielä viimeisen kaihoisan katseen aaltoihin ja katosi metsän pimentoon.

Tyttö käveli varmoin ja joustavin askelin. Hän tiesi selvästi minne mennä, vaikka missään ei näkynyt merkkiäkään polusta. Tuuli nousi mereltä päin ja ukkonen puski päättäväisesti kohti rantaa. Se ei ollut enää pitkän matkan päässä. Tyttöä se ei kuitenkaan huolestuttanut, päin vastoin. Hänestä rajuilman peräänantamaton voima oli kaunista ja ihailtavaa.

Metsä harveni ja kuuset vaihtuivat paksuihin, kyhmyräisiin mäntyihin. Kaukana runkojen välissä pilkotti polku, jota kohti tyttö suuntasi. Hän hymyili ja loikkasi kiven yli tyytyväisenä itseensä. Täällä ei juuri koskaan liikkunut ketään, joten hän saisi olla rauhassa.

Metsässä kuului vain tuulen ulvonta, ukkosen jyrinä, sekä tietysti meren etäinen ja vaimea kohina. Sitten kuului jotain muutakin. Rasahdus. Juuri sellainen rasahdus, joka syntyy jonkun katkaissessa oksan saappaallaan. Sitä seurasi hiljaisuus. Tuo joku säikähti aiheuttamaansa ääntä.

Tyttö käännähti nopeasti ympäri ja näki läheisen rungon takana liikettä. Joku ei ollut tarpeeksi varovainen, ei tarpeeksi varovainen pysyäkseen huomaamattomana. Hetken kuluttua puun takaa astui esiin hymyilevä haltijakaksikko. "Hei Zasha", toinen heistä sanoi ja virnisti. Tyttö tunsi nuo teräväkorvat aivan liian hyvin.


Siinä siis lyhyt aloitus. Jos joku innostuu lukemaan voin jatkaa mielelläni, tulevaisuudessa ehkä vähän pidempinä pätkinä.