Viihde
raidatontiikeri20.7.2018 23:00
1/4
Yltääkö hymy silmiin asti?

Kävelen ympäri pientä 26 neliön yksiötä. Kurkistan varovaisesti kaappeihin ja yritän näyttää siltä, että tiedän mitä teen. Vuokra-asunnon välittäjä seurailee mukakiinnostuneen oloisena touhujani.
"430 euroa kuussahan tämä oli?" kysäisen, vaikka tiedänkin että vuokra on 430,20 euroa, sisältäen sähkön, vesi olisi 18 euroa kuussa. Joku joskus sanoi, että asuntoa vuokratessa pitäisi kysyä jotain, jotta vaikuttaa kiinnostuneelta, enkä keksinyt muutakaan.
"Juu, tässä olisi tämä hakemus, jonka voisit kirjoittaa, jos olet kiinnostunut. Täysi-ikäinenhän sinä varmaan olet?
Joo, olenhan minä täysi-ikäinen, 18 täytin kolme kuukautta sitten. Kirjoitan hakemuksen asuntoon, annan sen välittäjälle ja kiitän esittelystä.
"Viikon sisällä ilmoitamme hakijoille päätöksestä" kertoo välittäjä vielä ennen kuin ojentaa kätensä. Puristan kättä ja kävelen ulos asunnosta. Eihän se hääppöinen ollut, mutta ihan kiva. Toivottavasti tärppäisi.

Parin päivän päästä puhelin soi. Pirteä naisääni kertoo, että jos olen edelleen kiinnostunut, niin vuokrasopimuksen saisi tulla kirjoittamaan mahdollisimman pian, muuttamaan pääsisi jo ensi viikolla. Tottakai olen kiinnostunut. Ilmoitan tulevani seuraavana päivänä. Suljettuani puhelimen pieni hymynkare yrittää karata kasvoilleni. Samalla vatsanpohjaan iskee ikävä tunne, jännittää. Eikä vähiten siksi, että olen muuttamassa ensimmäiseen omaan kotiini.

Viikkoa myöhemmin kannan kaverini avustuksella muutamaa pahvilaatikkoa ja IKEA:n kassia yksiööni. Purettuani muutaman tärkeimmän tavaran ja täytettyäni ilmapatjan lähetän viestin isälleni: "Muutin juuri kotoa. Harmi että tämän piti mennä näin. Puhutaan, kun olet rauhoittunut."