Deyedzz22.5.2017 17:33
1/2
VAINOTTU

Ensimmäiseksi painotan että en ole mestarikirjoittaja, ja haluaisin tästä todellakin rakentavaa palautetta. Julkaisen tän kirjotelman useammassa osassa, jos siis kukaan nyt vaivautuu lukemaan. Mutta nyt, lukuiloa :)


Luku 1 - Katerina


Yrttien tuoksu sekoittui voimakkaan partaveden hajuun. Pienistä ikkunoista paistoi sisään ilta-aurinko, jonka säteet osuivat katosta roikkuviin kristallinauhoihin. Keskellä mökkiä istui pöydän ääressä nainen tummanvihreässä kaavussa, jonka hupun alta pilkistivät punertavat hiukset. Toisella puolen pöytää istui hermostuneen näköinen lihava mies, jonka vaatteet olivat arvokkaan näköiset. ”Onko se pian valmista? Minulla on todella kiire, enkä haluaisi myöhästyä…” mies hermoili, mutta nainen keskeytti hänet täysin tyynesti ja sanoi: ”rauhoitu Johnny. Saat uutteesi, etkä myöhästy sekuntiakaan”. Huone oli pieni, mutta kodikas. Naisen takana oli takka ja hyllykkö, jossa oli paljon lasipurkkeja täynnä erilaisia nesteitä ja yrttejä. Miehen oikealla puolella oli kirjahylly, jonka päällä oli täydellisessä järjestyksessä vanhoja loitsukirjoja ja muutama kynttilä.
Nainen kurottautui pöydän toiseen päähän ja sieppasi sieltä pienen puukon, jonka kahvaan oli kaiverrettu pieniä kuvioita. Hän asetti sen vasemman ranteensa päälle ja vetäisi siihen viillon, jolloin kupissa olevien yrttien päälle alkoi pisaroida verta. Mies hätkähti ja nielaisi kuuluvasti. Nainen kohotti katseensa ja virnisti, jonka jälkeen sulki silmänsä ja alkoi lausua vierasta mantraa. Yrttien päällä oleva veri alkoi kiehua voimakkaasti, ja puski ilmoille niin tumman savupilven ettei sekoitusta kyennyt näkemään. Haju oli pistävä ja sai kyyneleet silmiin, mutta lopulta savu alkoi hälvetä. Johnnyksi kutsuttu mies kurottautui ja vilkaisi kuppiin, joka oli täynnä kirkasta, aavistuksen punertavaa nestettä.
Nainen laski hupun päästään ja nousi ylös pöydästä etsimään pientä lasipulloa, johon laittaa uute. Nainen, oikealta nimeltään Katerina, näytti hieman yli 20-vuotiaalta nuorelta naiselta. Silmät olivat vihreät ja hiukset punertavat. Vasemman kulmakarvan yläpuolella oli pieniä symboleita, joiden merkityksen vain harva tiesi. Kaavun alla naisella oli tummat housut ja vaalea paita. Myös oikeassa kädessä esiintyi muutama symboli, mutta isompina.
Nainen kaatoi nesteen pieneen lasipulloon ja ojensi sen miehelle, joka oli noussut seisomaan. ”Kiitos” mies totesi lyhyesti ja suuntasi nopein askelin kohti suuria tammisia pari-ovia, mutta Katerina keskeytti hänen kiirehtimisensä. ”Minne kuvittelet meneväsi? Haluaisin palkkioni, kiitos” hän sanoi aavistuksen huvittuneena. ”Ai niin, ole hyvä” mies sanoi nopeasti ja ojensi tumman kuoren Katerinalle. Mutta ennen kuin Johnny-parka ehti edes pikkurilliään liikuttaa, nainen liikahti nopeasti, painoi sormensa miehen ohimoille ja katsoi tätä suoraan silmiin. ”Mitä sinä…” ”Et voi kertoa näkemästäsi tai kokemastasi kenellekään etkä pysty määrittelemään kotini sijaintia, onko selvä?” nainen sanoi. Mies oli kauhusta kankea, ja tunsi kuinka jotain hänen mielessään tapahtui. ”Mitä sinä teit minulle?” hän henkäisi. ”Jos yrität ilmiantaa tai kertoa minusta, tunnet ennennäkemätöntä tuskaa ja kipua, joka voi jopa tappaa sinut” Katerina uhkasi ja päästi irti miehestä, joka lyyhistyi välittömästi tummalle puulattialle. ”Mi-miksi sinä teet tämän? Vannon, en kerro sinulle kenellekään!” mies vaikersi. Nainen kääntyi siivoamaan uutteen teosta aiheutuneita sotkuja ja totesi samalla viileästi: ”loistavaa, siinä tapauksessa mitään ei tule tapahtumaan jos aikomuksesi ei ole juoruta”. ”Olen ollut asiakkaasi jo vuosikymmeniä! Mikset voisi muka luottaa minuun?!” Noita huokaisi kuuluvasti, kääntyi kohti miestä ja sanoi: ”Johnny kulta, minua vainotaan. Kyllä, sinä ja sukusi olette olleet asiakkaitani jo vuosikymmenten ajan, mutta olen kuullut Metsästäjien uusista kidutus- ja uhkailumenetelmistä. Usko pois, näin on parempi”. Mies nousi ylös nopeasti, sieppasi ruskean takkinsa penkiltä sekä laittoi mustan hatun päähänsä ja riensi ulos ovista. ”Hän palaa vielä” Katerina totesi itsekseen.
Muutaman viikon kuluttua poika juoksi metsän läpi kiireellä kohti Katerinan mökkiä. Hän oli noin 19-vuotias, pitkä ja ruskeahiuksinen mieshenkilö. Lintujen laulu ja purojen solina oli rauhoittavaa kuunneltavaa, ja normaalisti hän olisikin jäänyt kuuntelemaan luonnon ääniä, mutta ei tänään. Hän suuntasi nopeasti kohti suurta mäntyä, ja pysähtyi sen viereen hetkeksi puuskuttamaan. Tämän jälkeen hän vilkaisi nopeasti ympärilleen ja jatkoi matkaansa syvemmälle metsän uumeniin. Pian alkoi näkyä lukuisia polkuja, jotka veivät kaikki eri suuntiin. Noidan mökin löytämisessä oli pieni juju, sillä jos et keskittynyt täysin määränpäähäsi, saatoit pian löytää itsesi keskeltä aavikkoa. Mies kohotti ryhtinsä, painoi silmänsä tiukasti kiinni ja alkoi kävellä silmät kiinni läpi polkusokkelon. Pian polut vähentyivät, ja henkilö pysähtyi keskelle pientä aukeaa. Aukean keskellä oli pieni, kodikkaan näköinen ruskea mökki. Katto oli sammaloitunut, ja rakennuksen edessä olevat ruusupensaat olivat sotkuisen näköisiä. Mökin oikealla puolella kasvoi kaikenlaisia pensaita, kukkia ja puita joista Katerina kävi keräämässä suurimman osan aineksistaan. Vasemmalla puolella oli pieni kasvimaa, jossa kasvoi juureksia ja hedelmiä.
Mökin ovi aukesi, ja ulos astui keijukaismainen nainen, jonka hiukset olivat punaiset. ”Ozzie, onpa ilo nähdä!” Katerina naurahti ja käveli suoraan pojan luo. ”Kat, minulla on huonoja uutisia” poika varoitti ja jatkoi: ” Metsästäjät… he tietävät mökkisi sijainnin. He ovat tulossa etsimään ja tappamaan sinut.” Naisen kasvoilla ollut hymy katosi välittömästi. ”Kuinka tarkkaan he tietävät sijaintini?” hän tiedusteli. ”Luulen, että he osaavat jopa polkujen alkuun” poika sanoi harmaat silmät ammollaan pelosta. Katerina kirosi kuuluvasti ja lähti kävelemään nopein askelin kohti mökkiä.