Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

bUmBagrr5.7.2018 11:36
1/2
Tositarina: Enkelten talo helvetissä

Tämä novelli on julkaistu täällä aiemmin neljä vuotta sitten, mutta ajattelin laittaa tän uudestaan jos tästä ois jollekkin vaikka vertaistukee, tai jotain.

Tarina on totta ja kertoo mun elämästä, mutta nimet olen vaihtanut, koska en halunnut että kavereitani tunnistetaan tästä. Vaihdoin myös oman nimeni, koska ajatus siitä että päähenkilö kulkee kokoajan minun nimelläni jostain syystä ahdistaa.

Olisi kiva kuulla mielipiteitä, mutten mielellään haluaisi kuulla haukkuja siitä mitä tein tai millainen olen. En voi menneisyydelleni mitään, joten siihen on mielestäni turha takertua. Jos haluatte lukea ensimmäistä lukua pidemmälle, kertokaa se, niin voin julkaista lisää!

----

Prologi

En ole millään tapaa erityinen, tai ainakaan en koe olevani. Tunsin olevani kuin kaikki muutkin teinit, villi ja vapaa. En olisi voinut uskoa, että joku päivä se vapaus riistettäisiin minulta. Että joku päivä joutuisin taistelemaan oikeudestani elää normaalia nuoren naisen elämää. Niin kuitenkin kävi - tämä on minun tarinani. 

Luku 1.

"Ariel, sun ois aika nousta, koulu alkaa ysiltä!", äiti huusi inhottavan innostuneesti. 
Tänään minun oli määrä aloittaa uudessa luokassa, josta en oikeastaan tuntenut ketään. Olin ollut koko seiskaluokan ajan se kiusattu hiljainen tyttö, joka sai aina mystisiä päänsärkykohtauksia, eikä siksi tullut useaan päivään kouluun. Todellisuudessa päänsärky ei ollut syy lintsaamiseeni. En vain jaksanut koulua, sitä että näin joka päivä samat vittumaiset naamat. Merja, tyttö joka oli seiskaluokan alussa vaikuttanut mukavalta, oli paljastunut maailman pahimmaksi selkäänpuukottajaksi ikinä. Hän oli onnistunut kääntämään kaikki vanhat kaverini minua vastaan. Minulla oli enää jäljellä kolme ylempiluokkaista ystävää: Inga, Sofia ja Tinja. He olivat tunteneet minut kakarasta saakka, joten heihin Merjan ylivalta ei tepsinyt. Kiitos Merjan sain kuitenkin kuulla joka päivä piikittelyä pojilta siitä, että näytin hirveltä, sotanorsulta, manaatilta ja milloin miltäkin. Minä, tyttö joka oli 165cm pitkä ja painoi vain 45 kiloa. 

"Tullaan...", mutisin kiukkuisena. 
En olisi halunnut vielä kohdata uutta luokkaa. Mitä jos kaikki haukkuisivat sielläkin. Äiti joutui suorastaan repimään minut aamupalalle. 

Kun olin syönyt aamiaisen laahustin kauhunsekaisin tuntein kouluun, jonne oli vain parisataa metriä. Avasin aulan oven, mutta onnekseni en nähnyt ketään kiusaajistani. Etsin käytävän päästä opon luokan ja astuin sisään. 
"Hei Ariel, istuhan alas. Helin pitäisi tulla tänne kohta", opettaja sanoi. 
Heli oli 8A luokan tyttö, ainut jonka edes jotenkuten tiesin. Hän oli aina ollut minulle ystävällinen, vaikkemme koskaan paljon puhuneetkaan. 

Hetken päästä oveen koputettiin ja opo avasi sen Helille. Heli astui sisään pelokkaan näköisenä. 
"Mitä mä oon tehnyt?" hän kysyi piipittäen. 
"Et mitään. Tässä on Ariel, hän tulee teidän luokallenne. Voisitko esitellä hänet kavereillesi?" opo kysyi. 
"Joo tottakai!" Heli sanoi iloisesti ja tunsin oloni hiukan kevyemmäksi. 

Kävelimme käytävällä kohti uutta luokkaani. Kädet hikosivat ja sydän hakkasi. 
"Eiks sulla ollut yhtään kavereita?" Heli kuiskasi, ja vaikka hän ei sanonut sitä pilkkaavaan sävyyn tunsin itseni luuseriksi. 

Luokan ovi aukesi ja lihava englannin opettaja toivotti minut tervetulleeksi tunnille. Vajosin syvälle pulpettiin ja tunsin kuinka joka ikinen huoneessa oleva hengittävä olento oli naulinnut katseensa minuun. 
"Moi mä oon Ariel", sanoin ujosti.
"Eli Aura-juusto!" joku pojista huusi. 
Hitto, jatkuuko se täälläkin? Ajattelin. 
"Mehän voidaan sanoo sua Addeksi", ruskeahiuksinen, lyhyt tyttö sanoi.
"Ja mä oon siis Krista", hän lisäsi. 

Päivän aikana sain tutustua lähemmin uusiin luokkatovereihini, Aura-juusto kommenttia lukuunottamatta kukaan ei kiusannut minua. Minut otettiin heti mukaan porukkaan johon kuului Helin lisäki Krista, Linnea, Camilla, Olivia, Iisa, Susanna ja Nana. Kaikki paitsi Nana olivat kilttejä ja tunnollisia tyttöjä. Sellaisia joita ei nää vappuna pussikaljalla. Nana taas kertoi polttavansa ja juovansakin sillointällöin. Minusta tuntui että meillä olisi jotain yhteistä, vaikka todellisuudessa asia oli aivan päinvastainen. Olin maistanut vain kerran tupakkaa, enkä ollut ikinä ryypännyt ja rellestänyt. Silti tunsin olevani Nanan kanssa samalla aaltopituudella. Ensimmäistä kertaa yläasteen aikana minusta tuntui, että kuuluin johonkin. Nyt minulla oli vihdoin elämä.