Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Mapsu24.7.2018 16:54
1/5
Sielun peili

Äidillä oli kauniit vaaleat kiharat hiukset. Ne olivat pilvenä äidin kasvojen ympärillä. Kasvoista minua katsoivat takaisin kauniit vihreät silmät. Ne kertoivat tarinan ihmisestä. Äidin tarina oli ollut onnellinen ja täynnä lämpimiä kesäpäiviä ja onnellisia sattumia. Minullakin oli samanlaiset silmät. Olin siitä ylpeä, sillä mielestäni juuri silmät kertovat ihmisestä eniten. Silmät olivat kauniit ja onnelliset, joten äiti oli kaunis ja onnellinen.
Isällä oli ruskeat lyhyet hiukset. Silmät olivat ruskeat ja katseessa oli ilkikurinen pilkahdus. Isä hymyili aina silmillään. Isän silmät kertoivat onnistumisista ja saavutetuista tavoitteista. Isällä oli paljon tavoitteita. Hän oli järjestelmällinen. Ihailin hänen hyvää asennettaan ihan kaikkeen. Hän oli varmasti maailman positiivisin ihminen.
Äiti peitteli minut illalla sänkyyni, kuten aina ennenkin oli tehnyt. Hän luki minulle iltasatua Tuhkimosta ja hänen prinssistään. Äiti istui nojatuolissa lukulampun valon ympäröimänä. Vihreät silmät tuikkivat kirjan yli. Tuhkimo ja hänen prinssinsä elivät elämänsä onnellisena loppuun asti. Niin uskoin minun, äidin ja isänkin tekevän. Rakensin itselleni pilvilinnaa, jossa eläisimme yhdessä ja kaikki olisi aina yhtä auringonpaistetta. Tunnelma oli ollut koko illan vähän kireä äidin ja isän välillä, mutta en juurikaan välittänyt siitä. Makasin pehmeän peiton alla. Olin kiitollinen päivästä, joka oli ollut täynnä onnea ja iloa.
Olin nukahtamaisillani onnellisiin ajatuksiin ja toiveisiin huomisesta, kun sanasota äidin ja isän välillä syttyi. Syytöksiä lensi ilmassa sakeana, kuin nuolia ja osuessaan kohteeeseensa ne satuttivat. Viha toimi kilpenä, josta nuolet kimposivat takaisin. En erottanut sanoja, mutta kuulin, kun nimeni mainittiin muutaman kerran. Pelko valtasi minut. Se kietoitui minuun ja vangitsi minut tiukkaan otteeseensa. Käperryin peiton alle pieneksi keräksi. En uskaltanut hievahtaakkaan. Olinko minä tehnyt jotain pahaa? Eivätkö isä ja äiti enää rakastaneet minua? Muutama lämmin kyynel vierähti ääneti poskilleni.
Huudot vaimenivat, mutta kuulin vihaa huokuvia askelia, jotka kopisivat lattiaa vasten. Ne lähestyivät huonettani. Sydän hakkasi lujaa rinnassani. Puristin silmät tiukasti kiinni. Viereisen huoneen ovi avautui ja paiskautui kiinni. Uskalsin taas hengittää. Askeleet kuuluivat uudestaan. Vetäydyin esiin peiton alta ja esitin nukkuvaa. Ovi avautui ja valo piirsi juovan huoneeni lattialle. Oviaukossa seisoi äiti. Hän katseli minua hetken ja vaistosin hänen pidättelevän kyyneliä. En ymmärtänyt miksi. Pelkäsin vieläkin kaiken johtuvan minusta. Äiti sulki oven ja askeleet johdattivat häntä eteiseen. Isä karjui vielä äidille. Äiti ei vastannut, mutta kuulin kuinka ulko-ovi avautui ja paiskautui kiinni. Äiti oli poissa.

Aamulla kun heräsin, muistin taas kaiken. Riidan. Äidin lähdön. Pelon. Huudot ja syytökset. Kaikki palautui mieleen kuin salamaniskusta. En halunnut muistaa sitä. Pelko kupli vieläkin sisimmässäni. Tuntui, että yöllä näkemäni painajaiset olivat muuttuneet todellisiksi. Halusin taas palata unimaailmoihin, jossa en muistanut riidasta mitään.
Isä istui keittiönpöydän ääressä nojaten päätään käsiinsä. Sormet olivat kaivautuneet hiuspehkoon. Tassuttelin hiljaa kohti isää. Pelkäsin, että hän olisi vihainen minulle. Isä käänsi väsyneen katseensa minuun.
- Pääset vähäksi aikaa mummolaan, isä sanoi.
- Tuletteko sinä ja äitikin mukaan? kysyin hiljaa. Pelkäsin uutta vihanpurkausta, joten painoin katseeni lattiaan ja puristin käteni nyrkkiin. Kynnet upposivat kämmeniin.
- Ei, emme tule, mutta mummo ja vaari pitävät sinusta hyvää huolta, isä yritti olla rohkaiseva, mutta ymmärsin hänen haluavan minut pois vähäksi aikaa.
- Missä äiti on? rohkaistuin kysymään, kun isä pakkasi vähäisiä tavaroitani auton takakonttiin.
- Hän meni aikaisin töihin, isä valehteli. Sen huomasi helposti. Hän yritti salata minulta kaiken. Hän yritti peitelllä tunteitaan. Silmissä ei ollut enää ripaustakaan eilisen päivän ilosta. Isä oli ollut tänään vaisumpi ja masentunut. Ilme isän kasvoilla oli muuttunut kireämmäksi, kun mainitsin äidin.
- Kauanko olen mummolassa? halusin vielä kysyä ennen kuin kiipesin auton kyytiin.
- Katsotaan, tulen kyllä hakemaan sinut sitten, isä lupasi.

Mummo ja vaari asuivat pienessä punaisessa talossa maalla. Heillä oli iso piha, jossa kasvoi marjapensaita ja vanhoja omenapuita. Mummolla oli myös kaunis kukkapuutarha. Hän oli innokas puutarhuri ja piha olikin aina hyvässä kunnossa. Sora rahisi automme renkaiden alla, kun isä kurvasi mummolan pihaan. Mummo kykki kitkemässä rikkaruohoja kukkapenkissä, kun tulimme. Hän jätti työn kesken ja käveli autolle. Mummon ja vaarin kaksi sekarotuista pystykorvaa, Musti ja Rekku, säntäsivät haukkuen luoksemme. Pelkäsin niitä vähän silloin, kun ne haukkuivat ja juoksivat. Ne olivat niin isoja, että olisivat voineet kaataa minut kumoon. Vaari astui ulos pienestä piharakennuksesta, jota hän käytti verstaana, ja huusi tervehdyksensä. Vaari nikkaroi koko ajan jotain ja hän olikin varsin taitava puuseppä. Minulle hän oli tehnyt puusta ruskeaksi maalatun keinuhevosen.
Istuimme keittiössä. Tunnelma oli lämmin. Pidin mummolasta ja vanhasta pienestä mökistä, joka henki onnellisia aikoja ja iloa. Musti ja Rekku makasivat lattialla tarkkaillen jokaista liikettämme. Mummo ja vaari olivat iloisia tulostani. Isä oli poissaoleva. Hän murahteli vain vastaukseksi, kun joku kysyi jotain ja tuijotti eteensä. Hän joi nopeasti kupillisen kahvia ja lähti. Hän ei jäänyt edes hyvästelemään. Se teki kipeää. Olisin halunnut kiivetä isän syliin ja kuulla, että hän rakasti minua ja kaikki olisi hyvin.
- Mummo, miksi isä toi minut tänne? kysyin, kun mummo peitteli minua sänkyyn. Mummo hätkähti kysymystäni.
- Koska me vaarin kanssa halusimme nähdä sinua, mummo vastasi. Hän ei kuitenkaan enää katsonut minua lempeästi, vaan ilme tiukkeni ja kasvoilla kävi häivähdys syyllisy