Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

kaatopaikkaguy1.7.2018 23:00
1/2
Satamakaupungin Saku

Kun kerran yläasteajan jokapäiväisenä riesanani oli ollut kasiluokkaan saakka Mika, jonka pilkesilmistä ei ollut koskaan nauru kaukana, oli melkoinen järkytys törmätä eräänä kauniina elokuun aamuna Sakuun. Siinä oli mies, joka samoin tein olisi voinut olla vaikka jäästä veistetty – niin ilmeistään, kuin hiustenväristäänkin päätellen.

Miehen, tai no, silloin vasta nelisentoistakesäisen pojankoltiaisen hiukset olivat jotakin valkokullanhohtoisen kerman ja talven kalvaman oljen väliltä, eivätkä silmätkään olleet sen enempää pigmentillä pilatut. Saku oli ensimmäinen, jolla olin koskaan nähnyt niin hailakoita silmiä; oli, kuin joku olisi nostanut vuoripurosta kaksi luonnonkristallia, ja jättänyt ne koko kesäksi aurinkoon haalenemaan. Lähes maidonvalkea iho viimeisteli vaikutelman jonkinlaisesta marmorinukesta, joka oli nyt, ykskaks astellut keskelle tuiki tavallista koululuokkaa. Niin, silloin hän oli vielä sellainen keijukaispoika – vain haltijakorvat ja suippo hattu puuttuivat. Saku hiljeni nurkkapulpettiinsa, eikä puhunut sen takaa kenellekään ensimmäiseen muutamaan kuukauteen.

Kuten monelle siihen aikaan käy, Sakukin miehistyi ja keräsi parissa vuodessa kadehdittavan määrän massaa ruipeloon varteensa. Yläasteen loppuaikoina kireä t-paidanhiha paljasti vastapoltetun tatuoinnin – varma keino ostaa suosio teinien keskuudessa - ja Sakun askelia säestivät tuliterät vanssit, joita sai vain erikoisliikkeestä suolaiseen hintaan. Porukat olivat rikkaita, tietenkin. Häntä tuijotti peilistä Draco Malfoyn maskuliinisempi veli, joka kaiketi söi aamupalakseen testosteronipuuroa – tiedä häntä, asuiko mies kuntosalilla iltaisin, vai autteliko kenties metsuri-isäänsä hakkuutöissä tukkeja olallaan kanniskellen.

Ulosantinsa puolesta Saku olisi saattanut vain kävellä minkä tahansa aikakauslehden kanteen ja poseerata hajuvesimainoksissa, eikä kukaan taatusti olisi yllättynyt, vaikka joku sateenkaaripukuun pukeutunut ihmisoikeusaktivisti olisi kiikuttanut hänelle omakätisesti mr. Gay Finland-palkinnon. Saku teki kuitenkin varsin pian selväksi, että oli punaisena huutavista homotutkistamme piittaamatta niin hetero, kuin olla voi – sen saivat todeta B-luokan metroseksuaali Filip Koskelainen sekä allekirjoittanut itse. Näin on, sillä vaikken jätkää ikinä varsinaisesti lähestynytkään siinä mielessä, niin teki moni muija. Saku seurusteli koko ysiluokan melko mitäänsanomattoman näköisen Marikan kanssa, jolla kuitenkin oli suloinen nauru. Ei se varmaan kellekään tullut yllätyksenä, että sillä oli niin paljon vientiä. Itse en vaan ikinä hiffannut sen jätkän taipumusta olla aina niin jumalattoman negatiivinen, tai ehkä sen perusilme oli vaan happaman ynseä. Eipä siinä, silloin, kun se harvakseltaan hymyili, sen naama loisti kuin naantalin aurinko.

Muuten olisin jo kesän aikana unohtanut koko jannun, mutta ensimmäisenä päivänä Haminankankaan ovista sisään astuttuani siinä oli Saku, ilmielävänä, ja kenties vieläkin äijämäisempänä kuin kaksi kuukautta aiemmin.

”Helkkari, Honkanen”, sen huulilta karkasi. ”Säkö täällä?”
”Älä?” hihkaisin ihmeissäni. Että osasikin käydä tuuri. Juuri kun kerkesin rakentaa haavekuvitelmat puhtaasta pöydästä, uudesta alusta ja niin edelleen. Piti täälläkin jumalan selän takana olla edes joku tuttu.

Siinä sitten jauhettiin purkkaa ja katseltiin seiniä jonkin aikaa, ennen kuin kello pirahti merkkinä siitä, että oli aika siirtyä vastaremontoituun liikuntasaliin. Matkalla solkkasin Sakulle jotain turhaa sunnuntaijupinaa kuluneesta kesälomasta, vaikka oikeasti kirosin mielessäni sitä, miten siistiä olisi ollut vaan, jos se kukko olisi jäänyt tunkiolleen ja antanut minun käydä lukioni rauhassa.