saromisa130.7.2017 20:34
1/3
PRINSESSA ILMAN PRINSSIÄ - olis kiva kuulla mitä tykkäsitte :)

PRINSESSA ILMAN PRINSSIÄ

Olin taas koulussa. Joululomani oli turhauttava. Olisin voinut tehdä vaikka mitä, muttei huvittanut. Äitini väitti, että olin masentunut. Tänäkin aamuna kouluun lähtiessäni äiti kehotti minua hankkimaan uusia ystäviä ja toivotti hyvää koulupäivää. En halua ystäviä. Halusin olla yksin. Kaikki entiset ystäväni kiinnostuivat yläasteella shoppailusta, meikeistä ja pojista. Olin koko ikäni kaveerannut poikien seurassa. Pojat olivat minulle vain kavereita ja tällä hetkellä en halunnut mitään muuta.
”Evelyn, mitä sinä haaveilet?” Havahduin. Jack seisoi vierelläni Fysiikan kirjat kainalossa. Nappasin kirjat kaapistani ja lähdimme Jackin kanssa kohti fysiikan luokkaa. Olin tuntenut Jackin jo 10 vuotta. Ystävystyimme esikoulussa, sillä koimme, että olimme ainoat vähänkään järkevät ihmiset siellä.
Fysiikan luokka oli samanlainen, mutta siistimpi kuin viime lukuvuonna. Saavuimme Jackin kanssa ensimmäisinä luokkaan, joten saimme vapaasti valita paikkamme. Istuimme aina vierekkäin, kun se oli mahdollista. Loput oppilaat saapuivat melkein heti meidän jälkeemme. Luokka oli pian täynnä, mutta opettaja oli myöhässä, kuten tavallisesti. Tänään syynä oli lämmittämätön auto, joka ei lähtenyt käyntiin, hän kertoi tullessaan luokkaan.
Fysiikan tunnin jälkeen oli algebraa. Algebran jälkeen oli terveystietoa. Terveystiedon jälkeen oli historiaa ja vihdoin pääsin kotiin. Koulussa oli ahdistavaa. Tuntui, että koko maailma olisi minua vastaan. Kaikki tuijottivat perääni, vaatteitani haukuttiin ja koulussa leviteltiin juoruja elämästäni. Mietin monta kertaa, että miksi minä. Miksei koulun rumin ja ällöttävin oppilas. Mutta, sitten tultiin siihen, että pukeuduin eri tavalla, viihdyin yksinäni ja syrjässä ja minulla oli vain yksi ystävä, joka sekin vietti aikaa kanssani, kun ei ollut muita. Minua oli siis helppo kiusata ja erotuin hyvin joukosta. Nuorille sanotaan, että erilaisuus on hyväksyttävä ja hieno asia. Entä sitten, jos sen takia kiusataan? Ainakin meidän koulumme oppilaat, varsinkin tytöt, ovat erittäin kieroutunutta porukkaa. Täällä joutui helposti pilkan kohteeksi ja pääsi pian koko koulun silmätikuksi.
Äiti ei ollut tullut vielä töistä kotiin, joten aloin tehdä kotiläksyjäni keittiön pöydällä. Kun olin saanut algebran yhtälötehtävät tehtyä, siirryin historian pariin. Puhelimeni välähti, ja minulle saapui viesti. Sain erittäin harvoin viestejä, ja ne viestit, mitä sain, olivat usein vanhemmiltani. Avasin kännykkäni ja katsoin viestin. Se oli tuntemattomasta numerosta. Luin viestin ääneen: ”Näin sinut koulussa, vaikutit kivalta. Nähdäänkö tänään hautausmaan reunalla klo 22?” Outoa, ajattelin. Kukaan ei koskaan pyydä minua mihinkään, jos Jackia ei lasketa. En edes tiennyt, oliko kyseinen henkilö tyttö vai poika. Tämä voi tietysti olla jokin pila, eikä olisi ensimmäinen kerta. No, asia selviää vain jos menen sovittuun paikkaan viestissä ilmoitettuun aikaan.
Äiti tuli kotiin töistä, kun olin valmistamassa itselleni välipalaa. Äitini työskentelee lakimiehenä läheisessä ja hyvin menestyvässä lakitoimistossa. ”Lähdetkö kanssani katsomaan isän tennispeliä illalla?” äiti kysyi. Isäni on tenniksen maailmanmestari ja valmentaa omien harjoitusten lisäksi pienempiä tenniksen aloittelijoita. Vastasin, että minulla on menoa illalla. Äiti yllättyi, koska en yleensä lähde kotoa minnekään. Tietysti hän oli myös iloinen siitä, että minua pyydettiin joskus johonkin. Syötyäni kävelin yläkertaan, omaan kotoisaan huoneeseeni. Meillä oli kolmikerroksinen talo, ja minun huoneeni oli ylimmäisessä kerroksessa. Ainoa paikka, missä tunsin itseni edes vähän paremmaksi. Huoneeni oli tumma, pelkkää mustaa ja harmaata. Kukaan ei saanut tulla huoneeseeni, sillä se oli paikka, jossa sain olla oma itseni ja siellä sain yksityisyyttä, jota en koulussa saanut.
Kello oli yhdeksän ja aloin valmistautua kello kymmenen salaperäiseen tapaamiseen. Pukeuduin kuten tavallisesti, mustat rikkinäiset farkut, harmaa toppi ja musta pääkallohuppari. Sujautin mustat converset jalkaan ja kirjoitin vanhemmilleni viestin, jotta he eivät huolestuisi minusta turhaan. Kaduilla oli pimeää ja ainoat kulkijat olivat koiranulkoiluttajia.
Hautausmaa oli pimeällä vieläkin tavallista pelottavampi. En nähnyt eteeni, joten istuuduin hautausmaata reunustavalle kiveykselle. Hetken odoteltuani aloin jo epäröidä, tuleeko salaperäinen viestin lähettäjä lainkaan paikalle. Juuri, kun olin aikeissa lähteä kuulin oksan rasahduksen kaukana metsässä. Pian edessäni seisoi musta hahmo. Hän oli pitkä ja näytti sairaalloisen laihalta. Minulla oli paha aavistus tästä. ”Hei” Poika sanoi matalalla käheällä äänellä. ”Olet varmaankin Evelyn.” Hän jatkoi. ”Olen Nate.” Tunsin oloni erittäin vaivaantuneeksi. Nate huomasi, etten ole kovin puheliasta tyyppiä, joten hän ehdotti, että menisimme metsään. Metsässä oli aivan hiirenhiljaista.
Yhtäkkiä Nate pysähtyi ja näytti vaivaantuneelta. Minusta alkaa kohta tuntua, että hänellä on jokin ahdistuneisuushäiriö. Hän näytti koko ajan vaivaantuneelta. ”Tarvitsen rahaa.” Nate tokaisi. Olin hämmentynyt: ”Miksi minulta sitä pyydät?” Nate ei osannut vastata. Olin koulun yksinäisin ja syrjäytynein oppilas, joten miksi hän minulta tulisi rahaa pyytämään. Lopulta tajusin, hän tietää, että vanhempani ovat rikkaita ja meidän talousasiat ovat kunnossa. ”Ostaisitko minulta huumeita?” Nate kysyi yllättäen. Nyt olin hyvin hämmentynyt. Muistan, kun koulussa varoitettiin huumeista ja miten pitäisi toimia, jos huumeita tultaisiin tarjoamaan. Piti sanoa jyrkästi EI ja poistua paikalta mahdollisimman nopeasti. Tein, niin kuin koulussa oli käsketty ja poistuin paikalta erittäin ripeästi. Nate huusi vielä perääni: ”Pistä viestiä, jos muutat mielesi!”
Olin hengästynyt, kun astuin kotiovesta sisään. Äiti seisoi kädet puuskassa eteisessä ja näytti hyvin vihaiselta: ”Missä olet ollut?” Pääni oli ihan sekaisin.