Nocturne1.3.2018 15:19
1/4
"Olet tärkeä"

Tässä tällainen novelli, yritän aina jatkaa sitä.




Istahdin Markuksen viereen nostaen jalat matalalle pöydälle, joka oli sijoitettu sohvan ja television väliin. Oli jo pimentymään päin, mutta tuulinen sää sai lähellä olevat puut heilumaan luoden varjomaisia kuvia seinille. Huokaisin pari kertaa syvään. Ulkona ollut kylmä sää sai posket punaisiksi ja kylmiksi. Omat kätenikin olivat kylmät ja osa sormista oli turvonnut.


” Miten on päivä mennyt? vierestäni kuuluu. Markus vaikutti väsyneeltä ja räpytteli silmiään poikkeuksellisen tiuhaan.


” Ei kummempia ”, vastasin, mutten keksinyt mitään lisättävää. Viime aikoina oli tuntunut, kuin olisimme kasvamassa erilleen. Olin yrittänyt pitää tämän ajatuksen poissa mielestäni, mutten voi sille mitään, etten pysty löytämään itsestäni sitä lapsellisen luottavaista osaa, joka uskoi ikuiseen rakkauteen. Olinko ehkä kasvanut tosielämään? Vai lukenut liikaa romaaneja onnettomasta rakkaudesta ja muusta, että kuvittelin jo itselläkin olevan sellainen? Vai oliko itselläni vain huono päivä ja koitin keksiä jotain vielä masentavampaa poteakseni itsesäälissä?


” Taidan tästä mennä. Oli puhetta poikien kanssa jostain illasta, niin jollei haittaa, niin menen tästä”, Markus nousi ylös ja suuntasi huoneeseensa. Kuulin vaatekaapin aukeavan, henkarien kolahtavan ja tietenkin vaatteiden etsinnästä johtuvan imurointia muistuttavan äänen.


” Onko sinun pakko mennä nyt? Näytät vähän väsyneeltä?” kysyin nousten itsekin. Ovensuusta saatoin nähdä hänen etsivän paitaa.


” Missä helvetissä se sininen nyt on? Ja onko siinä se nappi ommeltuna?” Markus kysyi ja heitti osan vaatteista lattialle potkaisten niitä.


” Taitaa olla keittiön tuolilla. Voin hakea sen”. Pusero rypistetty myttyyn ja pöly oli tarttunut siihen sen tiputtua ilmeisesti tuolilta alas. Ravistin pölyä pois ja vein sen takaisin toiseen huoneeseen.


” Siinä ”, huikkasin ja palasin itse keittiöön Markuksen kirotessa jotain. Kylmä vesi rauhoitti. Ja kun käännyin näin Markuksen lähtevän ulos ja rappukäytävän toistavan kominkertaisena pamauksen, joka syntyi oven läimäytyessä kiinni.


Jäätyäni yksin katsoin televisiosta kaikkea turhaa vain karkottaakseni kaikki ajatukset. Tiesin olevani pohjattoman mustasukkainen Markukselle tämän suurista kaveriporukoista verrattuna omaani. Ehkä nyt ymmärrän, miksi Kasper, paras kaverini, ei koskaan hyväksynyt Markusta. Ehkä hän oli oikeassa sanoessaan, ettei Markus sopinut minulle yhtään. Olimme liian erilaiset ja arvostimme elämässä kaikkea paitsi samaa. Halusin rauhaa, oman kodin, perheen, joka rakastaa. Markus oli liian lapsellinen päästääkseen vapautensa, menonsa ja itsensä toisten hyväksi.


” Prrrrrrrrrr”, kuului puhelimesta. Viesti Markukselta.


” En tule kotiin tänä yönä, tee mitä haluat”, oli viestin sisältö. Tunsin itseni pettyneeksi. Mielessäni alkoi pyöriä kaikenlaiset kauhukuvat. Mitä tapahtuisi, jos Markus tekisi niin tai näin. Mitä jos hän pettäisi minua jonkun kanssa tai jotain. En kestänyt sitä vaan otin puhelimen ja soitin Kasperille, hän vastasi heti.

” No hei, ehditkö puhella?”

” Kyllähän minä aina ehdin. Onkos jotain erikoista?”

” Markus vaan lähti ja laittoi viestiä, että ei tule kotiin nyt yöksikään”

” Olet siis yksin nyt?”

” Juu”

” Haluaisitko tulla minun luokseni?”

Oli luojan lykky, että hän pyysi, sillä nyt tarvitsin juuri hänen tukea. Puin nopeasti päälle ja uudelleen suuntasin kylmään iltaan tuulen armoille.